Se olis tämä syksyllinen pahanmielen ja katteuvenpeikon ilimentymisten aika, hirvenmehtuukausi. Kyläkunnat on käymistilassa, siinä se on kinttaalla kelle tohtii kättä nostaa. Ossuuskauppa myyä rettuuttaa kaiken kauheata pakastetta ja tiiviin pussin sulukukonetta, jos lie muutain ohheistavaraa, niinku esimerkiksi hiillosmakkaraa ja sinappie.
Panoksie ei löyvä koko kylästä muuhun ku siihen prkleen kolomenollakasiin tai sitten johonki ihme kaliperiin, jota ei oo valamistettu sitten vuojen -17. Ukonkuijakkeet kantaa selekä vääränä suolasäkkie auton peräskonttiin niin, että kulettimen perse jo maata raapii ja kopistelevat leppähalakoa toista vasten, että joko se on kuivaa, joko.
Puusaavit on potkittu saivoon turpoammaan ja joka paikka on mäntysuovalla ja juuriharjalla hinkata kyttyytetty puhtaaksi. Savupönttöä tuhnutellaan valamiiksi ja moranteriä hinkataan liipalla illat pitkät kauniitajarohkeita vahatessa.
Naisväki koittaa kirppuilla loppuun asti, että se on kuulehnää ukko sillä lailla, että tänäpä syksynä et sitten koko syksyö loiruakkaan niien riettaan hirvien perässä. Se pittää pyssyö kotona pyykätä kyhnyttämässä ja tamppaamassa mattoja, niin. Mie ejjaksa!
Ukot hilijokseen siinä, että joojoo, piru minen jaksa taas koko syksyö juosta. Pari kertaa käväsen malliksi muutaman tunnin, ettei tuu sanomista. No sen nyt tietää taas kerran, miten siinä käy. Jos on pienempie mukuloita perreessä, niin joulukuun lopulla kahtelevat jo isäukkoasa pitkistään, juosta rallovaavat äitin helemoin kysymään, että kuka se on tuo mörön näkönen mies, jokon ottaa myöten veressä ja paskassa?
Aapeeseellä on ollu sellanen sota käynnissä, että arimmilla on heittäny vattaa löysälle ja pitäny kyykkyyn kepertyä, kun kuulaa on viheltäny ilimassa joka suunnasta. parraimmat on karjahelleet sen luotisatteen alta, että pereleh! Kollaa kestää.
Se on sitä sadonkorjuun aikaa tämä syksy.