Rukakeskuksella on käynnissä kesän aikana kaksi suurta hissi-investointia: Rukan länsi- ja itäpuolen yhdistävä gondolihissi sekä eturinteen hissin uusiminen.
Yhteensä puhutaan noin kymmenen miljoonan euron investoinnista, Rukakeskuksen paikallisjohtaja Matti Parviainen sanoo.
– Gondolihissin tieltä puretaan pois vanha Kuru-hissi.
Länsi-Rukan puolelle tulee Piste-ravintolan viereen gondolihissin kääntöasema ja itäpuolelle Ski Bistron viereen koneasema. Niihin molempiin tulee katokset.
Hissilinja kulkee Saaruan yläaseman kautta ja linjalle tulee Länsi-Rukalta Itä-Rukalle matkaa noin 1,3 kilometriä. Gondolivaunuja tulee kaikkiaan 12 kappaletta ja niihin sopii kuhunkin 8 henkilöä. Tunturin ylitykseen kuluu aikaa 6-7 minuuttia ja välipoistumispaikka on Saaruan yläasemalla.
Gondolihissi tulee käyttöön lokakuussa. Hissin rakentaa Rukakeskus ja se tulee maksamaan runsaat neljä miljoonaa euroa.
Eturinteen vanha neljän istuttava hissi on kevään aikana purettu pois ja uuden kuuden istuttavan hissin perustustyöt ovat käynnistyneet. Uuden hissin myötä eturinteen kapasiteetti kasvaa ja nousuaika putoaa aikaisemmasta viidestä minuutista alle kahden minuutin. Uudessa hississä on sääkuomut.
Parviaisen mukaan uuden hissin myötä palvelu kävelymiehille lisääntyy, sillä he pääsevät nousemaan myös tunturin laelle.
Eturinteen alaosaa tullaan ensi kaudeksi leventämään ja loiventamaan. Lisäksi lumetusta vahvistetaan automaattikalustolla.
Uusi hissi saadaan käyttöön loka-marraskuulla samaan aikaan, kun eturinne lumetetaan. Hissi-investointi on noin viisi miljoonaa euroa.
Rukakeskus rakennuttaa lisäksi Itä-Rukan puolelle Ruka Valley -hotellin. Nelikerroksiseen hotelliin tulee 117 huoneistoa ja 400 petipaikkaa. Rakennukseen tulee tulee kaksi ravintolaa, liiketiloja, vuokraamo, ohjelmapalveluita sekä ruokakauppa.
Hotellin ykkösvaiheen on määrä olla valmiina vuoden 2019 lopussa. Hotellin ulospäin näkyvät osat tulevat puusta ja rakennuksen runko tulee betonista.