Kuusamon kunnan kantakirjasto kaksi vuotta sitten muutti omaan huoneistoonsa Nilon koululle, oli tämä tapahtuma samalla rajamerkkinä kirjaston siirtymisestä uuteen, sen kehityksen kannalta entistä myönteisempään vaiheeseen, lausui kirjastonhoitaja Pellervo Koivunen.
– Osoituksena tästä on lainausten voimakas kasvu. Kirjaston viimeisenä ”alivuokralaisvuotena” 1957 tehtiin lainauksia 3.691, mutta vastaava luku vuonna 1958 oli 7.570. Vastaavasti myös lainaajien luku on kasvanut puolella sinä aikana. Lainaajia oli noin viisisataa.
– Kirjojen määrä on myöskin hieman kasvanut. Vuoden 1956 päättyessä kirjaston teosten määrä oli puolitoistatuhatta, mutta vuoden 1958–59 vaihteessa 2.154. Kirjojen lisääntymiseen on vaikuttanut kunnan myöntämien määrärahojen ohella huomattavalla tavalla kustantajien – WSOY:n ja Otavan – sekä Turun Rajaseudun ystävien ja lääkintöneuvos Ali Ervastin perikunnan tekemät kirjalahjoitukset. Kustantajilta tulleiden lahjoitusten hankkijana on kiitollisuudella mainittava vuosina 1919–1949 asunut ruustinna Alma Eerola, jonka sydäntä lähellä Kuusamon henkiset asiat ovat aina olleet.
– Kaikesta huolimatta kirjastomme on edelleenkin suhteellisen pieni. Kirjastoa meidän olisi pystyttävä varsin huomattavasti kasvattamaan, jo pitäjämme suuruus ja väkirikkaus sekä jatkuvasti kohoava sivistystaso sitä edellyttää.
– Mitä sitten kirjaston tarkoitukseen tulee, niin tärkeimpänä pitäisin ihmishengen avartamista. Käsitykseni mukaan, lausui kirjastonhoitaja Koivunen, kirjaston päätarkoitus ei ole tiedon ja ammattitaidon perinpohjainen syventäminen ihmisissä. Se on katsottava erikoiskirjaston asiaksi. Kunnankirjastolaitoksen tarkoitus on ihmisen kehittäminen kokonaisuudessaan.
– Näin ollen pääpaino on kaunokirjallisuuden puolella, vaikka tieto- ja ammattikirjallisuutta pidetäänkin kirjastoissa sangen runsaasti eikä sitä luonnollisesti ole syytä unohtaa. Joka tapauksessa sen lainaaminen yleensä on vähäisempää kuin kaunokirjallisuuden. Kirjastojen tulee olla elämän kuvastin, mutta käsitykseni mukaan suomalaisen kansankirjaston tulee olla perushengeltään kansallisen. Kirjasto, josta puuttuu kotimaisen kansallisen kirjallisuuden parhaimmisto, ja jossa ei ole huomattavasti hyvää uutta kotimaista kirjallisuutta, ei käsitykseni mukaan ole hyvä suomalainen kansankirjasto. Tähän seikkaan haluaisin erikoisesti näin Kalevalan päivänä (28.2.1959) kajota, lausui kirjastonhoitaja Koivunen lopuksi. – Todettakoon vielä tässä yhteydessä, että Kuusamon kantakirjasto kuuluu niiden vähemmistönä olevien maaseutukirjastojemme joukkoon, josta lainataan enemmän kotimaista kuin ulkolaista kaunokirjallisuutta. – Kollissanomat 28.2.1959.
