Urheilumaailma kohahti, kun polttoainekaupalla rikastunut Mika Anttonen ilmoitti lahjoittavansa jääkiekkoliitolle joka vuosi miljoona euroa vähävaraisten lasten jääkiekkoharrastuksen tukemiseen. Kiekkomesenaatti on tarpeen, sillä lajin kustannukset ovat karanneet monen perheen ulottumattomiin.
Jääkiekkoliiton oman kyselyn mukaan harrastaminen maksaa 700-3 000 euroa kaudessa. Summa ei sisällä varusteita, eikä pelimatkoja, jotka Koillismaalla ovat tunnetusti pitkät. Opetus- ja kulttuuriministeriön (OPM) vuonna 2104 tekemän tutkimuksen mukaan kilpakiekkoilu voi maksaa 15-18-vuotiaille jopa 13 000 euroa vuodessa.
Jääkiekko ei ole ainoa laji, jossa mesenaattia tarvittaisiin. Jääkiekon lisäksi kalliita lajeja ovat ratsastus, taitoluistelu, tanssi sekä maastohiihto varttuneemmilla junioreilla. Edullisia lajeja ovat salibandy, yleisurheilu, uinti ja pesäpallo. Myös jalkapallo kuuluu edullisimpien lajien joukkoon.
Harrastuksen hintaan luonnollisesti vaikuttaa, kuinka monta kertaa viikossa lapsi harrastaa lajia (harrastusintensiteetti). Mitä kilpailullisempaa toiminta on, sitä useampia harrastuskertoja kertyy ja sitä kalliimmaksi laji tulee harrastajalleen. Kilpajääkiekossa ja monessa muussa lajissa harrastusintensiteetti on kasvanut voimakkaasti, mikä 2-3-kertaistanut kulut kymmenessä vuodessa.
Tutkimuksessa penättiin kilpaurheilun rinnalle kevyempää ja halvempaa vaihtoehtoa: murrosikäisen tulisi saada urheilla lajia kaksi kertaa viikossa ilman kilpailullisia tavoitteita. Tämä ”höntsäily” voisi tuoda lisää lapsia ja nuoria lajiin kuin lajiin.
Mikä on urheilupaikkarakentamisen panos-tuotos suhde kansanterveyden kannalta? Vaikka Suomessa on eri lajien harrastemahdollisuuksia enemmän kuin koskaan, ovat lapset ja nuoret huonommassa kunnossa kuin ikinä. Lasten liikkumattomuutta ei ratkaista pelkästään rakentamalla uusia urheiluhalleja.
Rahan lisäksi tarvitaan kulttuurinmuutos, kansanliike, jossa korostetaan arki- ja harrasteliikunnan merkitystä.