Elina Mustonen sai aikaan huikeaa Shakespeare-draamaa puheen ja musiikin taiteiden välisellä spektaakkelillaan. Aihekin oli mielenkiintoinen: Nainen Shakespearen tuotannossa. Lähes tunnin mittainen esitys kulki kuin siivillä ja saman aikakauden musiikki täydensi iltaa mainiosti. Mustonen oli paneutunut syvällisesti musiikkivalintoihin ja virginaali (Elisabethin ajan naisten erityisessä suosiossa ollut pieni cembalo) toi sekä aikakauden elämää (tekstein) että musiikkia purevasti esiin. Kehua täytyy myös Shakespearen tekstien valintaa. Johanna Freundlich ja Nely Keinänen olivat Mustosen ohella tehneet hienoa työtä mielenkiintoisen draaman onnistumisen takaamiseksi.
Kaikki kirjallisuutta lukeneet ovat panneet varmaankin merkille Shakespearen loistavan kielenkäytön ja draaman tajun. Ihmismielen kurjuus ja ihanuus kuultaa hänen teksteistään. Uutta oli kuitenkin (Shakespearen) näinkin mittava naisten sielunelämän tutkailu. Rajujen tekstien lomaan asetellut musiikkinumerot toivat esiin herttaisemman puolen tuon ajan naiskuvasta. Mustosen täysipainoista esitystä ei voinut kuin ihailla! Esityksessä oli huikea intensiteetti alusta loppuun.
Muutamat virginaaliteokset jäivät erityisesti mieleen. Englantilaisen John Dowlandin Lachrimae (Antigue) Pavan William Byrdin sovituksena soi loppua kohden hyvin sielukkaasti. Alkujaan luutulle sävelletty teos yllätti koristeellisuudellaan. Jostain syystä Dowland ei koskaan päässyt kuningatar Elisabethin suosioon, vaikka hänen musiikkia tuon ajan Englannissa runsaasti esitettiinkin. Kyseinen Pavane oli kenties aikansa tunnetuin teos. Italialaisen Giovanni Picchin Toccata soi myös valloittavasti ja kuvasti näin renessanssiajan musiikin hulvattomuutta. Lopuksi kuultu Willian Byrdin O Mistris Myne puhutteli virginaalin koko asteikon voimalla.
