Marjapuheita ei Koillismaalla pääse karkuun. Kaikilla on marjojen poimimisesta jotakin sanottavaa, eikä ihme, sillä elämme keskellä luonnonantimista notkuvia aarreaittoja. Suot ja metsät kutsuvat kulkijaa.
Eivät marjat kuitenkaan metsän kätköistä helposti löydy. Apajille pääseminen voi olla työn ja tuskan takana. Vaikka jokunen oma salainen, muka takuuvarma huippupaikka olisikin tiedossa, ei ole varmaa, että joka kesä sellaiseltakaan paikalta saa marjoja edes sangon pohjan peitteeksi.
Niin onnistuneita kuin surkeitakin marjareissuja puidaan kahvipöydässä ja kaupan kassalla. Koillismaalla asuva erehtyy luulemaan, että marjoista mesoaminen on ihan tavallista. Mutta eihän se ole. Useat kaupunkilaistuneet suomalaiset eivät ole hillaa luonnossa nähneetkään, saati karpaloa.
Mutta kun marjanpoiminnan makuun pääsee, marjoista huomaa hullaantuvansa. Erityisesti hilloista.
Jokamiehenoikeuksille ja Suomen luonnolle kiitos siitä, että joka kesä saa etsiytyä metsään ja soille ja heittäytyä hillahulluuden vietäväksi.
