Hu­mal­lut­taa ja kos­ket­taa – Po­sio­lai­nen Pomp­pa-teat­te­ri on val­mis­ta­nut Sim­paut­ta­jas­ta en­sim­mäi­sen ko­ko­il­lan näy­tel­män­sä

Mistä ne nämä mustelmat on tulleet? Taivaisen Kuuno kysyy Simpauttajalta. Kuvassa Imppa (Oskari Laatikainen), Jouko Pirtamo (Veikko Huuskonen), Simpauttaja (Janne Pätsi), Pirtamon emäntä (Marja-Leena Manninen), Julia Taivainen (Lea Soudunsaari), Kuuno Taivainen (Pertti Udd) ja konstaapeli Ruottala (Jorma Aapaoja).
Mistä ne nämä mustelmat on tulleet? Taivaisen Kuuno kysyy Simpauttajalta. Kuvassa Imppa (Oskari Laatikainen), Jouko Pirtamo (Veikko Huuskonen), Simpauttaja (Janne Pätsi), Pirtamon emäntä (Marja-Leena Manninen), Julia Taivainen (Lea Soudunsaari), Kuuno Taivainen (Pertti Udd) ja konstaapeli Ruottala (Jorma Aapaoja).
Kuva: Pirkko Mäkelä

Nuoren pohjoiskarjalaisen lehtimiehen Heikki Turusen romaani Simpauttaja arvioitiin 1973 parhaaksi esikoisteokseksi ja vuonna 2000 se valittiin koko vuosisadan parhaaksi esikoiseksi.

Veikko Kerttula teki Simpauttajasta televisioelokuvan 1975 ja sen jälkeen romaanista on tehty kuunnelmia, musikaali ja lukuisia teatterinäytöksiä. Nyt posiolainen Pomppa-teatteri on valmistanut Simpauttajasta ensimmäisen kokoillan näytelmänsä.

Simpauttaja kuvaa maaseudun autioitumista ja kyläyhteisön muuttumista pienessä Pohjois-Karjalan kylässä 70-luvun alussa. Nuoria ajaa kaupunkeihin työttömyys, mutta lähtöjen syynä on usein myös erimielisyydet isien kanssa. Sodan traumatisoimat isät ottavat kiivaasti yhteen jälkikasvunsa kanssa. Ryynäsen Imppa ja Hilppa -isä riitaantuvat, Imppa hakeutuu naapuritaloon rengiksi ja tutustuu salaperäiseen Simpauttajaan. Sen jälkeen kyläyhteisön elämä ei ole enää entisensä.

Pomppa-teatterille Simpauttajan on ennakkoluulottomasti dramatisoinut ja ohjannut posiolainen Teuvo Orjasniemi. Alkuperäisteoksen värikäs murre on muuntunut posiolaiseen suuhun sopivaksi, mikä on varmasti helpottanut varsinkin nuoria näyttelijöitä roolien omaksumisessa.

Simpauttajan paikoin ronskia kielenkäyttöä on hieman siistitty, muun muassa kirjan alkukohtauksessa vilahdellusta v-sanasta on tehty sontaa. Simpauttajan dramatisointi on onnistunut hyvin. Dramaturgi ei orjallisesti noudattanut alkuperäistekstiä, vaan on poiminut sopivia repliikkejä mukaan eri asiayhteyksistä.

Vain pieni kansanlaulu. Nämä sanat löytyvät sekä yhdestä Simpauttaja-teoksen runollisista otsikoista että Pompan näytelmän loppulaulusta. Heikki Turusen Simpauttajassa vilahtelee paljon laulunsanoja. Melkein kaikki hyräilevät tai laulavat tuon ajan iskelmiä.

Siksi onkin luontevaa, että Pompalle tunnusomainen musiikki ja laulu on keskeisesti mukana näytelmässä. Jorma Aapaojan kitaralle ja raspikurkkulaululle tarjosi kontrastia ensi-illassa Anna Tikkakosken viulu. Simpauttajan toisessa esityksessä jään kaipaamaan Anna Tikkakosken kauniisti soivaa viulua ja elovenatyttömäistä olemusta. Toivottavasti Anna on mukana Simpauttajan tulevissa esityksissä.

Lopun laulukohtaus, jossa Simpauttajan naisnäyttelijät laulavat upeissa kansallispuvuissa Vain pieni kansanlaulun, tuntuu hieman päälleliimatulta. Toki se on kaunis ja herkkä lopetus koskettavalle esitykselle.

Roolisuoritukset ovat kauttaaltaan hyviä. Imppa Ryynästä esittävä Oskari Laatikainen onnistuu isossa roolissaan näytös näytökseltä paremmin ja Simpauttajaa näyttelevä Janne Pätsi on mainio veijari ja naistenmies. Koskettavinta näytelmässä on Kasperi Sänkiniemen tulkitsema mielenterveysongelmista kärsivä Otto Ryynänen. Kasperin roolisuoritus on näytelmän parhaita. Yleisön joukosta kuuluu spontaaneja huokailuja ja joku huutaa: Voi Otto -parka! Otto saa tansseissa pakit jokaiselta tytöltä ja tanssii lopulta yksin pitkillä nuorenpojan säärillään pitkin tanssilattiaa. Riitta Hämeenniemi Otto ja Imppa Ryynäsen huolehtivana äitinä on vakuuttava. Kun Eeli-äiti pyytää yleisöltä anteeksi Oton käytöstä, kostuu monen silmäkulma katsomossa.

Humalaisia ja humalan eri asteiden kuvausta on Simppauttaja -romaanissa runsaasti. Pompan näytelmässä humalatilat saavat suhteessa vielä isomman roolin, jopa siinä määrin että kolmannen katselukerran jälkeen alkaa katsojankin horisontti kallistua ja kieli mennä solmuun.

Humalaansa tulkitsevat mainiosti Jarmo Pyhtinen (Kaunismäen Jomppa), Pekka Posio (Sysmänahon Hemmo) ja Juha Törmänen (Pirtamon isäntä). Humalan eri asteet, krapulat ja ryyppyreissujen muistelut jaksavat naurattaa yleisöä illasta toiseen. Jarmo Pyhtisen ja Pekka Posion humalainen duetto Joensuun Ellistä on suorastaan klassinen.

Pomppa-teatterin Simpauttaja on kaiken kaikkiaan onnistunut kokonaisuus. Pientä kritiikkiä voisi antaa lukuisista nopeista näyttämönvaihdoksista, jotka tuovat paikoin levottoman tunnelman. Loppulaulua edeltävä miesten keskustelu höystettynä vielä yhdellä humalakohtauksella on puolestaan hieman pitkästyttävä. Pomppa-teatterin pelkistetty lavastus ja taustalle projisoidut kuvat toimivat hyvin, samoin valot ja äänitehosteet. Pomppa tekee todella hienoa harrastajateatterityötä.

Teksti ja kuva: Pirkko Mäkelä

”Kun Eeli-äiti pyytää yleisöltä anteeksi Oton käytöstä, kostuu monen silmäkulma katsomossa.
Mainos
Koillissanomien pelit

Pelaa Koillissanomien digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä