Kiitos aamuhartauksista, joissa olet saarnannut – olen lähiaikoina kuullut Sinun pitämän rohkean radioaamuhartauden kolme kertaa. Taisipa tulla Säkkijärven polkka loppuvirtenä erään kerran. Siinä oli sotamuistoja. Saitko kiitoksia tai nuhteita?
Olet eläkemies, mutta sanan säilä lävähtelee armottomasti tai oikeastaan armollisesti ja armosta. Olet armoitettu Sanasankari. Nöyrä kunnioitus! On heitä muitakin, täällä Koillismaalla, Kuusamossakin – kirkon saarnastuolista ja Koillissanoman palstoilla julistavia.
Pappistyön ohella olet myös kirjoistasi tuttu psykologi-parantaja. Itsekin asuin jonkin vuoden Lappeenrannassa ja työskentelin toimittajana Luumäen lehdessä ja avustin kolumnistina Lappeenrantalaista.
Muistan lukeneeni pappisurastasi Ihmisen ääni -elämäkertatyyppisestä kohukirjasta. Samassa sarjassa kuin on Pentti Saarikoskesta ja Eino Leinosta.
Kerroit, että vankilapappina Sinä muunsit Isä meidän -rukouksen muotoon Äiti meidän... koska kiven sisällä asusteleville veikkosille sana isä taisi liittyä pahoinkohteluun, selkäsaunoihin, jopa perhehelvettiin, jommoisen perheenpäältä ei halunnut anella, uskoa ja toivoa mitään hyvää.
Nyt (10.5.) radio- aamuhartaudessa muistutit ikääntyvien parisuhteen pysyvyydestä, hoitamisesta vaikka se pitkän päälle tuskaa ja vaivaa olisi. Elämänarvosi ovat esimerkilliset.
Pappien kanssa olen saanut taajoa sanatantereilla ammattini vuoksi 1960-luvulta lähtien. Ensimmäisiä oli joulun alla haastattelu kuusamolaisten kirkkoherrasta Antti Poukkulasta. Istuin salin sohvalla kynää puserrellen, en kuitenkaan purren.
Kiitos radiosaarnoistasi ja kiitos, että olen saanut tuntea Sinut, Matti J. Kuronen, se oli joskus 1980-luvun alussa.