Pääkirjoitus

Hyvä uu­ti­nen: kou­lu­lais­ten määrä kasvaa

Pääkirjoitus

Tilastokeskuksen tietojen mukaan Kuusamon väestökehitys kääntyi vuonna 2014 terveempään suuntaan. Muuttotappiota kertyi reilusti alle sata henkeä, kun viimeiset 15 vuotta tappiota on kertynyt 100-200 henkeä vuodessa.

Valtaosa muuttotappiosta kertyy parikymppisistä opiskelemaan lähtevistä nuorista. Heidän lähtönsä on luonnollinen asia, sillä korkeamman asteen koulutusta on paikkakunnalla tarjolla vähänlaisesti lukion ja ammattikoulun päättäneille.

Tilastoissa katse kiinnittyy työikäisiin ja lapsiin. Vuonna 2014 muuttovoittoa tuli kahdessa ikäryhmässä, 30-49-vuotiaissa (+33) ja 0-14-vuotiaissa (+25). Kouluikäisten määrä olisi kääntynyt Kuusamossa hienoiseen nousuun jopa ilman Kongon pakolaisia. Kongolaiset ja turvapaikanhakijoina paikkakunnalle saapuneet lapset lisäävät perusopetuksessa olevien määrää edelleen.

Kuluvan vuoden aikana muuttotappio näytti jälleen kiihtyneen. Tilastot yltävät elokuun loppuun, mihin mennessä nettomuutto oli 137 henkeä tappiollinen. Sen jälkeen Kuusamossa on tapahtunut lyhyessä ajassa paljon.

Ensin Kuusamoon muutti ja tuli kirjoille 25 kongolaista. Sen jälkeen paikkakunnalle on saapunut turvapaikanhakijoita, joiden lopullinen määrä nousee lähes 350 henkeen. Turvapaikanhakijat eivät näy väkilukutilastoissa, koska he eivät ole paikkakunnalla kirjoilla, mutta epäsuorasti heidän vaikutuksensa näkyy työpaikkojen määrässä ja sitä myöten todennäköisesti väkiluvussa. Kolmeen vastaanottokeskukseen on syntynyt joulukuuhun mennessä 40 työpaikkaa (KS 24.11.2015). Määrä on Kuusamon mittakaavassa merkittävä.

Tulevien vuosien väestökehitys on työllisyyskehityksen varassa. Nettomuutto voi kääntyä nopeasti plusmerkkiseksi, jos seudullisissa suurhankkeissa, biojalostamossa ja Mustavaaran kaivoksessa, päästään eteenpäin. Pienempiä työllistämisponnisteluja unohtamatta.

Lapsiperheiden muutolla olisi luonnollisesti edullinen vaikutus väestön ikärakenteeseen. Syntyvyys oli kuolleisuutta suurempi viimeksi vuonna 2011.

!Muuttovoittoa kertyi sekä työ- että kouluikäisissä Kuusamossa vuonna 2014.