Hyviä aloit­tei­ta lii­ken­ne­tur­val­li­suu­den pa­ran­ta­mi­sek­si

Kuusamolaiset ovat tehneet hyviä ja toimivia esityksiä liikenneturvallisuuden parantamiseksi, kertoo kaupungin tiemestari Pasi Pohjola. Kaupunki tekee myös joka vuosi parannuksia niiden pohjalta.

Kaupunki saa kuntalaisten tekemiä aloitteita liikenneturvallisuuden parantamiseksi vuosittain useita.

– Kaikkia toiveita ei tietysti heti voida toteuttaa, osa niistä on kalliita tai ei ollenkaan toteuttamiskelpoisia. Paljon on kuitenkin asiallisia esityksiä.

Suuri osa toimenpiteistä parantaa kevyen liikenteen turvallisuutta uusien kulkuyhteyksien, eritasojärjestelyjen ja ajoneuvoliikenteen hidasteratkaisujen turvin.

– Viime aikoina parannuksia on tehty erityisesti koulujen läheisyyteen. Viime kesänä Nilon koulun alueella tehtiin uudistuksia ja muun muassa korotettu suojatie.

Tuoreimman aloitteen kaupunki sai viime perjantaina Maaseläntien päiväkodin lasten toimitettua oman toiveensa yhdyskuntatekniikan edustajille. Suuren päiväkodin eteen kaivataan suojatietä ja hidastetöyssyjä hillitsemään autoilijoiden vauhtia.

Lue lisää maanantain lehdestä.

Ilmoita asiavirheestä