n Kuusamon terveyskeskuksen asiakasvirta on jälleen ruuhkautunut. Kesälomat pienentävät lääkäriresursseja ja samaan aikaan keskikesän turismi pitää kysyntää yllä.
Kesälääkärit kertovat avoimesti (KS 15.7) omat näkemyksensä ja kokemuksensa ruohonjuuritason lääkärin ammatin valo- ja varjopuolista. Jonotusajat venyvät ja kiireelliset tapaukset ohittavat kiireettömämmät hoitojonossa.
Lääkäriongelmat terveyskeskuksissa kautta maan ovat jatkuneet vuosikymmeniä. Ajoittain ongelmia on kohdattu myös yliopistosairaalapaikkakunnilla, joissa lääkäreitä koulutetaan aikaisempaa enemmän. Ongelma ei siis ole maaseudun terveyskeskusten huonoudessa. Vikaa kannattaisi hakea syvempää, lääkärin ammatin järjestämisen kulttuurista terveyskeskuksissa ja politiikasta maassamme.
Lääkärit ovat vuosikaudet yrittäneet viestittää päättäjille, että nykyisellä tavalla toimiva terveyskeskus ei ole houkutteleva työpaikka. Lääkärin kunnianhimoiseen ammattiin kutsumuksensa innoittamana hakeutuneet ihmiset huomaavat terveyskeskuksessa joutuneensa alalle, joka on pakkotahtista liukuhihnatyötä. Teollisuudessa tästä toimintatavasta on pyritty ja päästykin pitkälti eroon. Aina kun potilas astuu huoneeseen, on seuraava, tai jopa joukko seuraavia potilaita valmiina murjottamassa odotustilan tuolillaan.
Ongelman ratkaisua kannattaisi ehkä hakea sieltä, miksi lääkäri ei saa terveyskeskuksessa tehdä perusteellista ja hyvää työtä. Tällaisessa tilanteessa korkean ammattitaidon hankkineet ihmiset turhautuvat ymmärrettävistä syistä ja täysin oikeutetusti. Tehdasmainen työympäristö ei anna tyydytystä ja ammattitaitoa vastaavia tuloksia. Sellainen meininki ei kiinoista, että omaan työtahtiin ei voi itse vaikuttaa. Ammattia vastaavaan diagnostiikkaan ei ole aikaa, vaikka välineet, mielenkiinto ja ammattitaito olisi, kuten kaikissa Koillismaan terveyskeskuksissa todellakin on. Rahaakaan ei ainakaan säästy.
Lääkäreiden väitteissä voi todella olla perää, että lääkärin työ kaukana lääkärin työstä. Pakkotahdin päälle pukkaavat vielä hallinnon byrokraatit turhanpäiväisine lausuntoineen, tilastoineen, kaavakkeineen ja keskeneräisine tietojärjestelmineen.
Olkoon sitten syy tai seuraus, myös nuorten lääkäreiden ajattelutavassa on tapahtunut muutos. Valmistuneet lääkärit tekevät mielellään pätkätyötä. He eivät suinsurminkaan halua eläkevirkaan, vaan tekevät mieluusti keikkaa. Väliajat he lepäävät, kiertelevät maailmaa ja saavat elämälleen sitä sisältöä, mikä pakkotahtisessa työssä jää saavuttamatta.
Sellaiseen työympäristöön ei sitouduta, joka ei vastaa odotuksia. Pitäisiköhän päättäjien yrittää tosissaan pitää niistä lääkäreistä kiinni, jotka vielä haluaisivat tehdä työnsä kunnolla terveyskeskuksissa. Vai onko takana jokin suurempi intressi, halu muuttaa maamme tasa-arvoista terveydenhuoltojärjestelmää?
Yhteiskunta on vastannut ongelmiin suurentamalla koulutusryhmiä ja ottamalla samalla resursseja pois lääkärin koulutuksesta. Nyt ryhmät ovat jo niin isoja, että lääkäriksi opiskelevat eivät pääse käsiksi käytännönläheiseen työhön. Ison ryhmän takaa ei edes näe miten potilas tutkitaan. Kuka sellaisen koulutuksen saatuaan haluaa mennä terveyskeskukseen?