Pääkirjoitus
Avoimempia, kansainvälisempiä, itsevarmempia, esiintymiskykyisempiä ja idearikkaampia. Samalla kärsimättömämpiä, lyhytjänteisempiä ja levottomampia kuin edelliset sukupolvet.
Näillä adjektiiveilla on kuvailtu nykynuoria verrattuna menneisiin vuosiin. Yleistäminen on aina vaarallista, sillä jokainen meistä on oma yksilönsä. Silti on perusteltua sanoa, että ennen oli toisin.
Nykynuorille maailma on pienempi ja samalla sirpaleisempi paikka kuin vielä parikymmentä vuotta sitten nuoruutensa eläneille.
Sukupolvien vaihtuminen muuttaa tapaa tehdä politiikkaa, tapaa vaikuttaa asioihin. Usko auktoriteetteihin on vähäisempää kuin koskaan, ja suomalaisilla on vähemmän yhteistä arvopohjaa. Jakolinjat eivät kulje puolueiden välillä, vaan useissa kysymyksissä niiden sisällä. Konservatiivit-liberaalit, maaseutu-kaupunki, pääkaupunkiseutu-muu Suomi.
Demokratia hakee uutta muotoa. Ihmiset haluavat vaikuttaa välittömästi, eivät vain kerran neljässä vuodessa äänestämällä. Päättäjät saavat palautetta uusia sosiaalisen median kanavia pitkin. Yhden asian liikkeitä syntyy ja kuolee.
Ihmiset verkottuvat keskenään yhä helpommin, mutta se ei enää tapahdu perinteisten puolueiden kautta. Sano kuntapolitiikka, niin harva viittaa kiinnostuksen merkiksi. Sano vaikuttaminen, niin käsiä nousee jo useampia. Sano jäähalli, niin jokaisella löytyy mielipide, puolesta tai vastaan. Ja keskustelu velloo sosiaalisessa mediassa.
Suomalainen puoluejärjestelmä luotiin hevoskärryjen, pienviljelyn, tehdastyön sekä hitaan ja vähäisen tiedonvälityksen aikaan.
Suomalainen demokratia kesti sisällissodan, Lapuan liikkeen ja kommunistien valtapyrkimykset sotien jälkeen. Nyt se on saatava mukautumaan sukupolveen, joka haluaa vaikuttaa muutenkin kuin äänestämällä.
On suuri haaste yhdistää ihmisten halu vaikuttaa yksittäisiin asioihin, ja toisaalta pitkäjänteinen asioiden hoito, joka suuren yleisön silmiin saattaa näyttää tylsältä, mutta on niin kovin tarpeellista.