Hampurin kaupunginmuseota vartioi viereiseen Elbe-puistoon 1902 pystytetty rautakansleri Otto von Bismarckin 34 metriä korkea muistopatsas. Lockstedtin leirille vain kilometrin päässä sijaitsevalta Altonan rautatieasemalta matkanneet jääkärit varmaankin ihmettelivät jättiläismäistä monumenttia. Se ehkä myös vahvisti heidän uskoaan Saksan voimaan, pohdiskelin mielessäni astellessani museota kohti.
Bismarck oli yhtenäisen Saksan symboli ja maan 1800-luvun jälkipuoliskolla tapahtuneen maailmanherruutta tavoittelevan suurvaltasuunnitelman arkkitehti.
Saksassa vuosia oleskellut Lenin mahtoi hänkin saada täältä kokemusperäisiä havaintoja maailman tapahtumien arvioimiseen, panin mielessäni järjestykseen aikakauden tapahtumia. Lenin julkaisi vuonna 1917 tunnetun teoksensa ”Imperialismi kapitalismin korkeimpana kehitysvaiheena”. Hän palasi Keski-Euroopasta Saksan tuella levottomaan Pietariin sotkemaan vallankumousten vaivaaman Venäjän asioita entisestään. Hän matkusti sinne Haaparannan kautta, samoja reittejä kuin suomalaiset jääkärit Saksaan tullessaan, mutta toiseen suuntaan.
Museossa sain käsityksen Hampurin kaupungin kehityksestä 1842 tapahtuneen suurpalon jälkeisinä vuosikymmeninä: keskiaikaisesta, muurien ympäröimästä vapaakaupungista teollistuneen suurvallan taloudelliseksi keskukseksi ja koko suurvallan portiksi maailmalle.
Hampurin vauraus ja loisto tulivat oivallisesti esille erityisesti museoon pystytetyssä, kaupunkia vuoden 1900 tienoilla kuvaavassa suuressa valokuvanäyttelyssä.
Ensimmäisen maailmansodan alla kaupungin asukasluku lähestyi miljoonaa. Kaduilla liikennöivät raitiovaunut ja paikallisjunat. Elbe-joki sekä sen yhteyteen rakennettu kanavaverkko, samoin toimivat rautatiet, yhdistivät kaupungin koko Euroopan raaka-ainelähteisiin ja tehtaisiin. Kaupungin satamasta tuotteet kuljetettiin maailmanmarkkinoille.
Yhtenä Hampurin ja koko uuden Saksan symbolina toimi New Yorkiin liikennöivä matkustajahöyrylaiva Imperator, joka kilpaili koossa ja loistossa Atlantilla kohtalokkaasti jäävuoreen törmänneen englantilaisen Titanicin kanssa.
Saksaan saapuneet suomalaiset vapaaehtoiset olivat sekalainen joukko: ylioppilaita ja työmiehiä, herraspoikia vauraista suvuista, maatyöläisiä, talonpoikia ja merimiehiä. Mahtoi tällä partiopojiksi naamioituneella joukolla riittää ihmettelemistä heidän saapuessaan Hampuriin, mietin mielessäni Altonan asemalla vallinneita tunnelmia vuoden 1915 tietämissä.
Keväällä 1916 Lockstedtin leirillä koulutetut suomalaiset heidän yllätyksekseen liitettiin osaksi Saksan varsinaista armeijaa. Siitä muodostettiin Kuninkaallinen Preussin jääkäripataljoona 27 ja se komennettiin eturintamaan taistelemaan Liettuaan Venäjän armeijaa vastaan, kertailin mielessäni jääkärien vaiheita Saksassa.
Suomalainen historiankirjoitus on näihin päiviin saakka nähnyt jääkäriliikkeen miltei yksinomaan kansallis-idealistisesta näkökulmasta. Saksaan lähteneitä nuorukaisia on kuvattu lähinnä intomielisinä isänmaanystävinä, joiden tietoisena päämääränä oli Suomen vapauttaminen Venäjän vallasta turvautumalla jalomielisen Saksan apuun.
Oululainen historiantutkija, jääkäriliikkeeseen perehtynyt Matti Lackman on osoittanut, että suuri osa rintamalle lähetetyistä suomalaisista, eivätkä useimmat heitä värvänneet suomalaiset aktivistitkaan hyväksyneet vapaaehtoisten suoraa alistamista Saksan armeijan komentoon. Toisenlaisin odotuksin matkaan lähteneet vapaaehtoiset asetettiin tietämättään palvelemaan suurvallan päämääriä.
Jo ennen rintamakomennusta Saksan sodanjohto lähetti suomalaisia ”partiolaisia” Ruotsin kautta sabotaasitoimiin takaisin Suomeen, tuhoamaan Venäjän sotatarvikkeita ja kulkuyhteyksiä, ja eri tavoin häiritsemään vihollisensa kotirintamaa, jotta Venäjä olisi pakotettu sitomaan rintamalla tarvitsemiaan voimia Suomen rauhoittamiseen.
Rajalinja suomalaisen isänmaallisuuden ja suurvalta-Saksan sabotöörinä olemisen välillä tässä tilanteessa varmaankin oli monessa tapauksessa häilyvä kuin veteen piirretty viiva, jäin miettimään jääkäreiden asemaa.
Varmaa kuitenkin on, että Saksa pelasi jääkäri-kortilla omaa peliään. Tietoisina suomalaisten halukkuudesta vastarintaan sortotoimia harjoittavaa Venäjää kohtaan saksalaiset aloittivat kumppanuutensa suomalaisten vapaaehtoisten ja heidän värvääjiensä kanssa varovasti. Pian esille kuitenkin tulivat avun taakse kätkeytyvät todelliset pyrkimykset. Myös Ruotsin halukkuutta tarjota suomalaisille vapaaehtoisille läpikulkuoikeus Saksa pyrki käyttämään hyväkseen sitoakseen puolueettomuutta tavoittelevan mutta kroonista Venäjän pelkoa potevan maan liittolaisekseen.
Ensimmäisen maailmansodan lopputulos taisi olla satumainen onnenpotku Suomelle, pohdiskelin harppoessani Hampurin museolta Bismarckin muistopatsaan langettaman pitkän varjon ohi kohti Elben rannassa sijaitsevaa Landungsbrückenin maanalaisasemaa. - Venäjän tappio Saksalle ja sen irtaantuminen sodasta tekivät mahdolliseksi Suomen itsenäistymisen, Saksan tappio ympärysvalloille puolestaan itsenäisyyden säilyttämisen.