Armeijaan menin 1954 syksyllä Ouluun, 2 kkk komppaniaan, olin Oulussa 3 kk koulutusajan ja 5 kk Helsingissä Kaartinpataljoonassa Komennuskomppaniassa.
Keskisimonen Sulo oli ryhmänjohtajana komppaniassa, ei kuitenkaan minun ryhmässäni, minun ryhmyrinä oli eräs Timonen-Nissi Pudasjärveltä, Hän oli asiallinen kaveri. Ensimmäisenä aamuna oli kusiherätys, kauhea metakka käytävällä, Alikessut huuti kurkku suorana herätystä joka tuvan ovesta.
Ensimmäisenä toimena oli varusteiden haku varastolta, vaihdettiin siviili vaatteet pois ja armeijan vaatteet päälle. Sen jälkeen jokaisen piti ottaa patja kainaloonsa ja viedä olkivarastolle täytettäväksi, minä muiden mukana tempaisin patjani kainaloon, mutta se ei minulta kunnolla onnistunut, se oli ihmeen raskas, kannoin sitä muutaman sata metriä ja laskin patjani tielle ja vedin sitä perässäni. Kerkisin vetää sitä jonkun matkaa perässäni, kun joku herra ärjyi ja huusi, miksi alokas ei kanna patjaansa, niin kuin muut tekevät, sanoin hänelle, että minä en enää jaksa kantaa, tämä on raskas, herra hermostui siitä kovasti ja sanoi, ompa huonokuntoinen alokas, rohkaisin itseni sanomaan hänelle, sopii herran itse koettaa.
Herra nostikin patjan ylös, mutta laskikin sen heti alas sanoen, onpa tosiaan painava, mitähän pojat on laittanut painoksi, ompa tosiaan raskas, raahasimme yhdessä patjan varastolle aukaisimme sen, patjan siellä 6 kappaletta raskasta isoa tiiliskiveä, nekin oli oikein vedessä liotettu niin, että paino nousisi maksimiin.
Varastolla panin uudet oljet tilalle, olipa kevyt patja, kun astelin takaisin komppaniaan. Sulo pelasti minut usein simputukselta, joita he järjestivät usein iltaisin komppaniassa, Sulo otti minut mukaansa Sotilaskotiin, pois simputuksesta ja sanoi minulle, jos käyvät huutamassa 2 kkk poikia komppaniaan, niin elä lotvauta korviasi, vaan pysytteli lehden takana ja ole lukevinaan sitä.
Hän pelastikin minut usein tällä tavoin pois simputuksesta, simputuksen mentyä ohi, Sulo kävi hakemassa minut pois, pojat tuvassa ihmetteli missä olin ollut, täällä oli melkoiset sempalot sillä aikaa kun olit poissa, en tietenkään kertonut sitä, kuka oli minut pelastanut tältäkin höykyltä.
Sulo oli varoittanut ennakkoon minua siitä, että en saisi kertoa kenellekään tästä hänen tempustaan, ja siitä että olemme koulukavereita. Varmaan osa komppanian alikessuista tiesi meidän hommasta, mutta he eivät puuttuneet mitenkään tähän asiaan, myöhemmin he itsekin ”pelastivat” minut milloin mistäkin, usein he huutelivat vapaaehtoisia johonkin hommaan olin usein ensimmäisten joukossa menossa ko paikkaan mikä se milloinkin olikin, usein kävi niin että jos oli jokin ”huonompi” tehtävä niin minua ei kelpuutettu siihen, mutta jos oli ”parempi” tehtävä, silloin kelpasin kyllä palvelukseen.
Olin Alikessujen kanssa hyvissä väleissä. varmaan Sulon ansiosta. Olin hyvä ampumaan, olimme erään kerran Hiukkavaarassa ampumatesteissä. jossa valittiin poikia tarkampujiksi, ammuin Hopeamerkin sillä kertaa, Kapteeni Salmenkaita seurasi ampumistani vierestäni sanoen. että ole tarkkana ja ammu Kultamerkki, sanon hänelle. että herra Kapteeni tällä aseella ei ammu kukaan Kultaista merkkiä. Hän katseli asettani ja puisteli päätään, sanoen niin varmaan on.
Joku kuuli meidän keskustelun sanoen, kyllä aseella kun aseella saa ammuttua Kultamerkkiin oikeuttavan tuloksen ja hän kysyi kapulta, että saako hän ampua aseella, kapu antoi hänelle luvan, hän ampui sarjan 300 metriltä, joka oli ampumamatka tällä kertaa, mutta hän sai huonomman tuloksen kuin minä, hänen piti tunnustaa että kiväärilläni ei enää saanut hyvää tulosta, se on niin sisältä ruopiutunut ja syöpynyt pahasti
Lähtiessäni Helsinkiin, minun piti luovuttaa aseeni takaisin asevarikolle, siellä asevarikon Kersantti tarkasti aseeni sanoin minulle, että olet pitänyt huonosti asettani, se on syöpynyt sisältä, sanoin hänelle, että syöpymät olivat jo silloin kun minulle ase annettiin, ei hän sitä uskonut, minun piti kaydä hakemassa eräs Kersantti, sama mies, joka ampui aseellani Hiukkavaarassa, kessu tarkasti siellä aseeni sanoen jo silloin, että onpa sota tehnyt tehtävänsä aseelle, hän lähtikin minun avukseni varikolle. sanoen hoitajalle, että tämä ase aivan syöpynyt jo silloin kun sotamies sai aseensa. Uskoihan asevarikon kersantti lopulta asian, ajattelin silloin, että on minulla vielä yksi todistaja, Komppanian päällikkö, joka sattui tuolloin olemaan toimistossaan, hänkin tarkisti aseeni silloin. Vaaranahan oli että joudun maksamaan sakot aseen huonosta käytöstä.
Oulussa ollessani menimme kerran harjoituksiin Hiukkavaraan eräs kessu huomasi, että minulla oli etutaskuläppä auki hän määräsi, että panet kun mennään komppaniaan kiviä taskuun ja ompeli taskun suu kinni. Tein niin kuin määrättiin silloin taskut täyteen kiviä ja ompelin sen kiinni.
Kaksi viikkoa myöhemmin sama kessu sanoi minulla mitä Hoikkalalla on taskut kun se noin pullottaa sanoin, että kiviä Herra Kersantti tehän määräsitte kivet pantavaksi taskuun ja ommeltava kiinni kessu nauroi, että et kai sinä ole kahta viikkoa kantanut niitä sanoin, että olenhan minä kantanut määräyksen mukaan. Hän määräsi minulle uudemmat housut, koska kivet oli hakanneet taskut rikki hän sanoi, että tämä on palkkio käskyn toteuttamiseatä ja nauroi päälle. Sain samalla uudemman asetakin entinen oli minulle niin pieni, että minulta piti siirtää nappeja, että sopi päälle.
Tämä johtui siitä kuin meille jaettiin varusteet minulla sattui liian pieni takki yritin vaihtaa sitä, mutta minulle sanottiin, että se on sopiva minä ajattelin, että olkoon. Sain kokelan natsoilla olevan takin siitä olisi pitänyt heti leikata arvomerkit pois, pidin asetakkia monta päivää enkä ottanut arvomerkkejä pois. Minulla oli hauskaa niiden kanssa, olihan alokasaika emme tunteneet vielä toisiamme minua pokkuroitiin, koska olin ”herra kokelas” Revin mertkit lopulla pois, kun tuli ylemmältä taholta määräys.