Pääkirjoitus
Maataloudella on Koillismaalla hyvin vankka asema. Se johtuu merkittävästi siitä, että paikkakunnalla on ollut jalostustoimintaa vuosikymmeniä. Se on kuitenkin vain osasyy. Toinen syy on se, ettei paljon muita vaihtoehtoja ole ollut.
Tuloksena on kuitenkin joukko tiloja, jotka jaksavat ponnistella läpi alan ongelmien. Tilojen määrä on pudonnut vuosikymmenten aikana, mutta viimeisten vuosien aikana tuotetun maidon määrä on pysynyt lähes ennallaan. Tämä on hyvä merkki. Se merkitsee sitä, että tilat ovat arvioineet menestymisen mahdollisuutensa hyviksi ja ryhtyneet nostamaan tuotantoaan. Pääasiassa se voi tapahtua kahdella tavalla: nostamalla lehmämäärää ja kohottamalla lehmien tuotosta. Kumpaakin on Koillismaalla toteutettu.
Nyt maataloudella on edessään murrosvaihe. Tulevaisuus on suttuisempi kuin pitkiin aikoihin. Koillissanomissa (3.3.) kuusamolainen maatalousyrittäjä Ari Polojärvi vertasi tilannetta siihen kun Suomi liittyi Euroopan unioniin. Silloinkin tulevaisuus oli täynnä tummareunaisia pilviä.
Uhkien ei kuitenkaan annettu lannistaa. Eikä niin ole tarkoitus tehdä nytkään.
Tilat ovat hyväkuntoisia. Koillismaalla tilojen isäntäväki on kohtuullisen nuorta ja neuvontapalvelut ovat kattavia.
Lähiaikoina edessä on kuitenkin usealla tilalla navetoiden peruskorjauksen paikka. Yhtäaikaa maatalouden muiden ongelmien kanssa on yhteiskunnallinen lama, joka on tuonut hieman yllättävän ongelman. Vakuuksien puutteen.
Lainarahan saanti voi muuten olla järjestyksessä, mutta tilan vakuudet eivät kiinteistöjen laskennallisen arvonalenemisen takia olekaan riittäviä. Lisävakuuksia on toki mahdollista saada yritystoimintaan, mutta olisiko nyt syytä ajatella asiaa myös alueellisesti ja ainakin tilapäisesti pyrkiä ratkaisemaan alueen yritystoiminnan edellytyksiä jonkinlaisella järjestelmällä.
Ulkopuolelta Koillismaalle ei rahaa ole ennenkään kannettu. Itse meidän tulee suosta nousta. Alueellisia menestystarinoita on esimerkiksi Kuopion seuduilla, jolla menee jo aika hyvin.