Tyttö näki sillalta kuinka mustaa
vesi oli alhaalla jossakin
Äiti kysyi: ” Miksi tuo runoja rustaa
tyttö on kai päästänsä sekaisin...
Tämä Hectorin ehkä tunnetuimman biisin ( Lumi teki...) ensimmäinen kappale ajoittuu vuoteen 1973. Ko. biisi julkaistiin albumilla Herra Mirandos ja sijoittuu aikaan, jolloin maaseutu tyhjeni. Jopa 40 000 suomalaista joutui vuosittain jättämään kotinsa ja kotiseutunsa. Kaikkiaan yli 300 000, enimmäkseen syrjäseutujen asukasta, lähti työn perään Ruotsiin: Volvon, Saabin ja ties minne tehtaille liukuhihnan ääreen. Kielitaidottomina finnjävloina keskelle ruotsalaista kansankotia, jossa ovet eivät auenneet heille.
Samaan aikaan Suomea oltiin kovaa vauhtia sosialisoimassa ja liittämässä yhä tiukemmin Neuvostoliiton kylkeen. Elettiin yhden totuuden ja valheellisen illuusion maassa. Tuolloin oli edistyksellistä ja suotavaakin olla jonkin sortin vasemmistolainen. Neuvostoliitosta ei saanut puhua pahaa ja USA oli suurin mörkö, miltei saatana. Kiina, Kuuba ja Vietnam olivat myös näiden edistyksellisten tahojen lempilapsia, matkalla setä Leninin tai Maon avaraan syliin. Niin ihanan lutuista ja ehdotonta.
Ja Kekkonenhan oli synonyymi presidentille. Hän oli hallinnut Suomea jo vuodesta 1956 ja oli nyt valtansa huipulla. Toisinajattelijat hoidettiin ”Myllykirjeillä” ja Suomen kansandemokratiassa oli kaikki hyvin...
Hector (itsekin vahvasti vasemmalle kallellaan) pyrki mielestäni biiseissään alleviivaamaan kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän onttouden ja solidaarisuuden puutteen. Yhteiskunta, joka ei kykene huolehtimaan lapsistaan, joutaakin kuihtua pois. Ja tilalle tietenkin neuvostomallinen sosialistinen suunnitelmatalous täkynään - työläisten paratiisi.
Kaikkien maiden proletariaatit - yhtykää!!
Tässä biisissä (Lumi teki....) ” tyttö katsoi sillalta kuinka mustaa...” elämänhalunsa kadottanut teinityttö ei löydä paletistaan muuta kuin mustaa, mustan veden, kuoleman kutsuvan häntä luokseen - itsemurhaan. Kaupungin villi syke ja hetken pinnallinen hurma ei enää kiehtonut, kantanut nuorta elämää. Tekopyhä kapitalistinen yhteiskunta oli hylännyt lapsensa ja musta Tuonelan virta tarjosi paon mahdollisuuden. Kivuttoman ajattomuuden.
Ӏiti kysyi miksi tuo runoja rustaa
lapsi on kai päästänsä sekaisin...
Ehkä juuri runojen kirjoittaminen tarjosi hetken lohtua tilanteessa, johon tyttö oli ajautunut. Tunnin tai kaksi.
Hautajaiset pidettiin ja muutettiin taivaaseen tai Ruotsiin, jonnekin muualle - pois. Heittäydyttiin epävarmuuden syliin, pilven reunalle tai helvettiin tai sitten takaisin Ruotsiin Göteborgin tehtaille liukuhihnan ääreen. Ihan sama.
Ja kännissä oltiin. Kuinkas muutenkaan? Surtiin ja vaivauduttiin ja juotiin kahvia. Etenkin pappi.
Autiot talot ja kalvava sisäinen tyhjyys olivat aina läsnä. Kuurana sielun pinnalla. Autiot talot ja autiot mielet ja ”sunnuntaina äitikin nukkui pois...” Suruunsako kuoli ja käpertyi kasaan? Likaiset kupit jäivät kerniliinan verhoamalle pöydälle ja pullanmurut.
Käsittelemätön suru oli taas lohkaissut palasen kunkin sielusta, eikä sitä huomannut kukaan. Loput hoiti Koskenkorva...
”Lumi teki enkelin eteiseen...” niin luojakin suri turhaa kuolemaa, että puhalsi raollaan olevasta terassin ovesta enkelin muotoisen nietoksen, siihen räsymaton päälle. Pieni tuiskunpoikanenkin tahtoi lohduttaa enkelillään, mutta hauraana se ei kauan koossa pysynyt, vaan mureni jäiselle lattialle. Ikkunoiden edessä olivat laudat ristissä, eikä kukaan enää avannut tai sulkenut ovea.
Juurettomuuden ja toivottomuuden coktail: paljon Koskenkorvaa - nautitaan raakana tai vain sitten ryypätään. Ei nautita.
”Toiset lähtee kuuhun ja toiset Ruotsiin
toisilla vain pienempi palkka on...
Niin se vaan on.
PS. A. Pikkaraisen ylemmyydentuntoinen alakertakirjoitus some-keskustelun etiikasta lähinnä kuvotti. Miksi jätit Aleksanteri rauhaan A. Rinteen ja V. Niinistön korppikotkakommmentoinnit - haaskalle heti, kun veren hajun tavoittaa.
Puhun kokemuksesta - ikävä kyllä.
