Pääkirjoitus
Kiistassa koneellisen lääkejakelun kuluista tulee esille kuntien ahdas asema sosiaali- ja terveyskulujensa hallinnassa. Tällä hetkellä koneellisen lääkejakelun kulut menevät Kuusamossa asiakkaan pussista, mutta jatkossa laskun maksaa kaupunki ministeriön antaman ohjeistuksen mukaisesti (KS 17.10). Sama koskee tietysti muitakin kuntia.
Jälleen sosiaali- ja terveysministeriö sälytti kunnille uuden tehtävän, mutta jätti vastaamatta, millä palvelu rahoitetaan.
Asiakkaiden kannalta tilanne on hyvä. Sairaalle ja köyhälle eläkeläiselle jokainen ylimääräinen euro on tarpeen. Kaupungin perusturvalle uudesta tehtävästä lankeaa vuodessa 50 000 euron lisälasku tilanteessa, jossa perusturva juoksee koko ajan nopeammin kasvavien kulujen perässä.
Eikä kyse ole siitä, etteikö perusturvalle annettaisi lisää rahaa. Joka vuosi Kuusamon kaupunki, samoin kuin Taivalkoski ja Posio, budjetoivat kaiken käytettävissä olevan tulojen kasvun hoitoon ja hoivaan.
Lääkejakelun kustannusten lankeaminen kunnille on yksi lenkki siinä pitkässä ketjussa päätöksiä, joilla hyvinvoinnin laivaa on lastattu kaikkien meidän hyväksi. Nyt kantokyky on loppumassa, vesi on tulossa laidan yli, eivätkä poliittiset päättäjät tiedä mitä tehdä. Etujen lisääminen on helppoa, niiden vähentäminen vaikeaa.
Ikääntyminen. Hoidon parantuminen, mutta samalla roima kallistuminen. Siinä kiteytettynä syyt, minkä vuoksi hyvinvointiyhteiskunta on suuren haasteen edessä. Jos tulojen kasvu tyssää, niin kuin nyt on tehnyt, mutta menot lisääntyvät kiihtyvällä käyrällä, on seinä vastassa ennemmin tai myöhemmin.
Keskustelu hyvinvoinnin perusteista ei haluta ryhtyä, koska kysymys on inhimillisesti vaikea pureksittavaksi: kaikki me toivomme kohdallemme parasta hoivaa. Silti asioita pitää pystyä laittamaan arvojärjestykseen.