Pääkirjoitus

Järkeä maa­seu­dun lii­ken­tee­seen: posti-, taksi-, Kela-, lääke- ja kou­lu­lais­kyy­te­jä yh­dis­tet­tä­vä

Taksiliikennettä on tarpeen tarkastella, koska maailma ympärillä on toisenlainen kuin 80-luvulla. Digitalisaatio on tuonut mukanaan Uber-taksin kaltaisia toimijoita, jotka tuovat alalle täysin uusia liiketoimintamalleja. Murros ei häviä sillä, että sulkee silmänsä. Yhteiskunnan on parempi olla aktiivinen ja luoda pelisäännöt ennen kuin aika kiitää ohi.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk) esitys taksiliikenteen muutoksista on herättänyt aiheellisesti keskustelua. Taksiliitto puheenjohtaja Jari Lemmetyinen sanoo silti olevansa kohtuullisen tyytyväinen tehtyyn esitykseen.

"Yhteiskunnan asukasta kohden ajamat kilometrit kasvavat eli kallistuvat, jos liikenteellistä kokonaistarkastelua ei tehdä.

Koillismaalla ja suomalaisella maaseudulla taksiliikennettä on syytä tarkastella osana koko maantieteellisesti laajan maan logistiikkaa.

Kuljetusalan sisällä on ristikkäisiä tavoitteita. Linja-autoliitto on tähyillyt taksiliikenteen tontille. Linja-autoyrittäjät ovat kiinnostuneita kilpailemaan valtion ja kuntien kustantamista koululais- ja Kela-kyydeistä. Linja-autoyrittäjiä närästää se, että linja-autoliikenne on vapaan kilpailun alla, mutta taksiliikenne on edelleen säädeltyä toimintaa. Taksiliitto ei halua linja-autoilijoita reviirilleen.

Näiden toimijoiden lisäksi on Posti, jonka murheena on jaettavan postin määrän voimakas väheneminen. Postin kirjepostin kantamisesta saama liikevaihto pienenee 70 miljoonaa euroa vuodessa. Vaikka pakettipostin määrä on kasvussa, ei se ole kattanut menetystä läheskään. Tuloksena on jatkuva yt-neuvottelujen sarja väen vähennyksineen.

 

Maaseudun asutus harvenee. Sen seurauksena yhteiskunnan asukasta kohden ajamat kilometrit kasvavat eli kallistuvat, jos liikenteellistä kokonaistarkastelua ei tehdä.

Kylien väki on yhä ikääntyneempää, mikä tarkoittaa kasvavaa palvelutarvetta. Postin ja Kela-kyytien lisäksi tarvetta on vaikkapa lääkejakelulle. Berner sanoi tiedotustilaisuudessa, että jatkossa taksiyrittäjä voi monipuolistaa omaa palveluaan yhdistämällä kuljetuksiin vaikka lääkkeitä, postinkuljetusta tai tavarankuljetusta. Ajatuksessa on järkeä.