Jo kolme jä­ris­tys­tä tänä vuonna

Kuusamossa on on ollut maanjäristyksiä tämän alkuvuoden aikana jo kolme kappaletta. Kaiken kaikkiaan Suomessa rekisteröitiin viime vuonna 77 maanjäristystä, vuonna 2013 niitä oli 29, vuonna 2012 128 ja vuonna 2011 kaikkiaan 201 kappaletta.

Vuonna 2000 järistyksiä rekisteriöitiin vain 14 kappaletta. Voimakkain niistä oli Kuusamon Poussussa 15. päivänä syyskuuta tapahtunut, jonka voimakkuus oli 3,5 avoimella Richterin asteikoilla. Järistys oli sen verran suuri, että se havaittiin jopa Sallaa, Suomussalmea ja Pudasjärveä myöten, seismologi Matti Tarvainen kertoo.

Alajärvellä tapahtui helmikuussa vuonna 1979 maanjäristys, jonka voimakkuus oli 3,8. Kuusamossa rekisteröitiin vuonna 1984 ja Suomussalmella vuonna 1989 järistykset, joiden voimakkuudet olivat 3,2.

– Yleensä suomalaiset järistykset ovat pieniä ja tuskin havaittavia. Tärinä havaitaan hyvällä tuurilla, jos sen voimakkuus on vähintään yksi, mutta onpa järistyksiä, joiden voimakkuus on ollut 0,7-0,9 ja silti ne on havaittu rauhallisssa olosuhteissa.

Suurimmista Suomessa tapahtuneista järistyksistä voidaan mainita Kuusamossa havaittu järistys elokuun 18. päivänä vuonna 1926. Sen voimakkuus oli 4,6 ja se havaittiin noin 105 000 neliökilometrin alueella eli neljäsosalla Suomen silloisesta pinta-alasta. Paltamossa on ollut jo vuonna 1626 4,6:n suuruinen maanjäristys, joka sorti Oulujärven niemen järveen ja vaurioitti Paltaniemen kirkkoa.

”Kuusamon alueelle on jäänyt siirrospintoja erittäin vanhoista geologisista mullistuksista.
Mainos
Koillissanomien pelit

Pelaa Koillissanomien digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä