Pääkirjoitus
On ihailtavaa, kuinka niin moni vanhempi sitoutuu pyyteettä lapsensa harrastukseen. Lasta kannustetaan, häntä kuskataan ja harrastukseen ollaan valmiit sijoittamaan suuriakin summia. Rahan lisäksi harrastukseen uhrataan aikaa: talkoillaan, kuljetaan matkassa pelireissuilla tai esiintymismatkoilla.
Lasten urheilu- ja kulttuuriharrastuksilla sekä järjestötoiminnalla (4H, partio ym.) on koko yhteisöä vahvistava vaikutus. Lasten harrastusten lomassa on syntynyt moni ystävyyssuhde myös aikuisten välille. Yhdessä tekeminen yhdistää niin aikuisia kuin lapsia.
Henki on ennen materiaa. Jos ei ole innostusta, ei prameistakaan puitteista ole apua. On monta hienoa esimerkkiä siitä, kuinka palavasieluisesti vetäjät ja muut avainhenkilöt toimivat arvokkaaksi katsomansa asian eteen.
Tästä innosta syntyy usein uutta ja luovaa. Rukan alussa oli joukko intomielisiä hiihtoharrastajia, jotka tahtoivat tuoda uuden lajin paikkakunnalle. Kipinä syttyi ja myöhemmin roihahti niin, että laskettelun ympärille syntyi Rukalle kokonaan uusi elinkeino.
Posion Pyrinnön, Taivalkosken Kuohun sekä Metsä-Veikkojen, Kuusamon Naisvoimistelijoiden, Erä-Veikkojen, Pallo-Karhujen, musiikkiopiston ja monen muun järjestön historiasta löytyy arjen sankareita, jotka jäävät iäksi lasten ja koko yhteisön mieleen.
Huippukiekkoilija, -jalkapalloilija, -viulisti tai -pianisti sukeutuu äärimmäisen harvasta lapsesta. Eikä sillä ole niin väliä, sillä urheilun ja kulttuurin syvin olemus löytyy muualta: yhteisöllisyydestä ja yhdessä tekemisestä.
Kaikenlainen harrastaminen on ammattimaistunut vuosien varrella ja puitteet ovat parantuneet. Ammattimaistumisen kääntöpuolena on harrastusten kallistuminen. Seurojen ja järjestöjen haasteena on pitää lasten harrastukset kaiken kansan ulottuvilla.
Kannattaa myös muistaa, että jokainen sukupolvi haluaa tehdä omat juttunsa. Nykynuoret ovat tähän entistä valmiimpia. He eivät halua valmiiksi pureskeltuja malleja, vaan mahdollisuuden toteuttaa itseään.