Jokijärven Pölkky-teatteri on tarttunut todellisen tangokuninkaaseen eli Olavi Virtaan kaksin käsin. Vuoden 2015 kesäteatterissa näyteltiin Olavi Virtaa ja se on ohjelmistossa jälleen. Mutta versiot ovat tyystin erilaiset. Nyt kyseessä on Heikki Paavilaisen käsikirjoittama ehta musikaali. Esityksen on ohjannut Elsa Ruokangas.
Edellinen Olavi Virta oli näytelmällisempi, jossa musiikki oli enemmän sivuosassa. Nyt musiikki vie ja näytelmällisyys on vain keino johdattaa eteenpäin tarinassa ja sitoa laulut kiinni tarinaan. Jokijärveläiset selviytyvät urakastaan loistavasti. Näytelmä on eleetön, se ei juurikaan sisällä lavasteita. Lavalla on vain Olavi Virta, usein jopa kaksin kappalein.
Musiikki on pääosassa. Vuorosanat tullaan esittämään topakasti ja jämtisti. Välillä lähes totisesti, kuten sodan jälkeiseen tanssilavaesiintymiseen kuului. Siksi Ritva Räisäsen esittämän Evan kasvoille ja silmiin syttyvä hymy näkyy kauas katsomoon. Pienet eleet nousevat uskomattoman suuriksi. Näyttelijöiden varmuus tulee esille hyvin pienillä liikkeillä ja eleillä.
Tarinaa tukee taustakankaalle heijastettavat kuvat ja videot, mutta nekin vain tuovat kyseisen ajan tapahtumat näyttämölle.
Pääosissa on oikea orkesteri ja kaksi Olavi Virtaa, nuorempi ja vanhempi (Eero Väisänen ja Leo Räisänen) Varsinkin Eero Väisänen ottaa selkeää katsekontaktia yleisöönsä kuten kunnon laulaja tekeekin. Hän laulaa juuri sinulle.
Salaperäinen Olavin ihastus Eva yhdistää viehkeydellään Olavit ja ohjaa hänen elämäänsä eteenpäin. Jos vuoden 2015 esitys Olavi Virrasta oli tietyllä tavalla surullinenkin tangokuninkaan loppuelämän traagisuuden vuoksi, ei sitä tässä esityksessä korosteta, vaikka se kaikkien tietämä loppu onkin.
Jokijärveläiset ovat saaneet kasaan uskomattoman ryhmän. Olavi Virrat ovat hätkähdyttävän samankaltaisia ja esikuva on uskomattoman todellinen. Laulu, se saa esimerkiksi Hopeisessa kuussa, jopa kylmät väreet selkäpiihin. Tulkinnan voimallisuudet ja tunnelma saa herkästi roskaa katsojan silmään.
Olavi Virran nuoruus, pyrkimys laulajaksi ja seikkailu läpi elämän käydään läpi. Uran ehtoopuolella uudet tähdet nousevat edelle. Danny (Pasi Kivimäki) vie suvereenisti estraadin, mutta suhtautuu kunnioituksella myös maestroon.
Tuomo Naumasen kapelimestaroima orkesteri tukee hienosti lauluja. Asko Räisänen on haitarin soittajana myös valmentanut esiintyjät laulusuorituksiinsa ja kylätalolla on varmasti tango soinut useana iltana.
Katsojalle esityksen seuraaminen on tehty helpoksi jommankumman Olavi Virran toimiessa kertojana. Vaihdos kertojien välillä tapahtuu yksinkertaisen oivallisesti vain takkeja vaihtamalla Evan ollessa tässäkin mukana.
Jokijärvellä tehdään vaativaa kesäteatteria, se ei ole hurlumhei-riemufarssia ja nyt on osuttu todelliseen hittisuoritukseen. Mikäli esityksen yhteydessä olisi myynnissä vielä musikaalin soundtrack-cd-levy, niin uskoisinpa ostajia olevan jonoksi asti. Ola -julistekin olisi erinomainen myyntiartikkeli. Tunnelma on kuin suomalaisella tanssilavalla parhaimmillaan tummaäänisen tangon soidessa, auringon lämmittäessä kuumasti. Moni katsoja palasi ajatuksissaan varmasti vuosikymmeniä ajassa taaksepäin.