Jou­ka­mon­tiel­le ra­ken­ne­taan uutta ker­ros­ta­loa  – Ne­li­ker­rok­si­sen on määrä val­mis­tua ensi vuoden tou­ko­kuus­sa.

Joukamontielle kohoavassa kerrostalossa on 25 huoneistoa, joista puolet on jo varattu.
Joukamontielle kohoavassa kerrostalossa on 25 huoneistoa, joista puolet on jo varattu.
Kuva: Anna Asplund

Kuusamon keskustan tuntumaan rakennetaan uutta kerrostaloa. Nelikerroksinen kerrostalo rakentuu Joukamontielle. Rakentamisesta vastaa Sähköpalvelu Mustonen Oy.

Rakennustyöt on aloitettu kesäkuun alussa ja kerrostalon on määrä valmistua toukokuussa 2019.

 

Joukamontien kerrostalotontti rakentuu kahdesta yhdistetystä kaavatontista, joista on purettu kaksi vanhaa puutaloa.

Rakennusoikeutta tontilla on 2002 neliötä.

– Alkujaan kaavassa oli lupa kolmikerroksiseen kerrostaloon, mutta haimme poikkeuslupaa ja saimme sen nelikerroksiseen kerrostaloon, Tarmo Mustonen kertoo.

 

Kerrostalon arkkitehtina on toiminut Seppo Koutaniemi ja työnjohtajana toimii Pentti Hyvärinen.

Kaiken kaikkiaan kerrostalohanke työllistää noin kahdeksasta neljääntoista työntekijää.

 

Kerrostalossa on 25 huoneistoa, joista noin puolet on jo varattu.

Huoneistokokoja on yksiöstä kolmioon, sekä tilauksesta yksi isompi perheasunto.

Alkujaan kaavassa oli lupa kolmikerroksiseen kerrostaloon, mutta haimme poikkeuslupaa.

Ilmoita asiavirheestä