Tavoitteena on pitää Suomi asuttuna, mutta jokin tässä on pielessä, kun muuttovauhti maaseudulta kaupunkeihin kiihtyy. Syynä on mielestäni luopuminen kansallisesta aluepolitiikasta. Suomalaisista 80 % hyväksyy aluepolitiikan, mutta Suomessa on aluepolitiikan strategia käännetty ylösalaisin EU:hun liittymisen jälkeen. Ihmiset, palvelut, koulutus ja kehittäminen keskitetään kasvukeskuksiin. Vaihtoehto olisi luoda koko maahan kilpailukykyinen toimintaympäristö vientiyrityksille.
Ruotsissa aluepolitiikka on tavoitteellista ja vaikuttavaa. Esimerkiksi teollisuusyrityksille on käytössä yrityskoosta riippumaton logistiikkatuki, jota maksetaan kymmenkertaisesti Suomeen verrattuna. Satama- ja väylämaksut ovat matalammat. Miten on mahdollista, että kahdella harvaan asutulla EU-naapurimaalla voi olla niin erilainen politiikka teollisuuden elinvoiman turvaamiseksi. Toivottavasti seuraavalla hallituskaudella Suomeen saadaan yrityskoosta riippumaton logistiikkatuki kuljetustukityöryhmän esitysten mukaisesti. Esityksen mukaan tuki olisi laitoskohtainen ja siihen olisivat oikeutettuja alle 250 henkilöä työllistävät tehtaat.
Toimintaympäristö on reuna-alueilla muuttunut kovaksi politiikaksi, annetaan markkinavoimien jyllätä. Logistiikkakulut nousevat koko ajan ja silti vaalipuheissa vaaditaan polttoaineverotuksen kiristämistä ja verohuojennusten poistamista. Samaan aikaan tieinfra rapistuu ja investoinnit suunnataan pääväylille. Koillismaalla ei ole käyttökelpoista rautatietä ja Pölkky Oy:n tehtaillakin käy 300 rekkaa joka työpäivä. Junakuljetus olisi 30 % halvempaa kuin kumipyörillä.
Vaalipuheissa puhutaan hakkuiden rajoittamisesta ilmastomuutoksen hidastamiseksi. Pitäisi puhua talouskasvusta ja nettoviennin lisäämisestä. Hyvin hoidettu metsä kasvaa nopeammin ja tuottaa enemmän happea ilmakehään. Lisäksi puun myynnistä syntyy tuloja ja työpaikkoja syrjäseudun ihmisille. Ruotsi hyödyntää metsien vuosikasvusta reilusti suuremman osuuden kuin Suomi. Meillä on jo nyt 50 % EU:n tiukasti suojelluista metsistä. Luulisi sen jo riittävän. Tässä populismin keskellä uhanalaisin on syrjäseudun sahanomistaja.
Puusta rakentaminen on ympäristöteko. Puurakentamista tulee edistää, ehkä jopa vaatia. Hirsitalossa hiili sitoutuu seiniin sadoiksi vuosiksi ja sisäilma on terveellistä. Voisiko rakennusluvan ehtona olla riittävän pieni hiilijalanjälki rakennuksen elinkaaren aikana. Julkisen rakentamisen tulisi näyttää esimerkkiä ja edistää näin puurakentamisen kehittymistä. Hinta ei saa olla ainoa kriteeri satojen vuosien investoinneissa.
Paikallista sopimista on lisättävä työpaikoilla riippumatta siitä, ovatko yritys tai työntekijät järjestäytyneitä. Nyt olemme muuta Eurooppaa jäljessä työelämän joustavuudessa. Omistajuuden arvostusta on nostettava. Yrittäjien pitää antaa menestyä ja kasvattaa yrityksen varallisuutta. Vain menestys synnyttää investointeja ja uusia työpaikkoja. Nythän puheet ovat siihen malliin, että verotetaan kaikkea omaisuutta, jota ei vielä veroteta.
Perheyrityksissä omistajuus on lainassa ja se luovutetaan mieluummin seuraavalle sukupolvelle. Jatkajaa ei pitäisi verottaa, kun veroa on jo moneen kertaan maksettu omistamisesta. En ymmärrä, että lahja- ja perintöveroa pidetään oikeudenmukaisuus verona, jolla vähennetään tuloeroja. Populismi ja kateus rehottaa nyt vaalipuheissa. Sekä oikeisto että vasemmisto tähtäävät 75 % työllisyysasteeseen, mutta tuntuu siltä, ettei siihen tarvita menestyviä perheyrityksiä.
Työpaikat syntyvät faktana vain yritysten avulla. Julkinen sektori pyörii veroilla ja maksuilla. Perheyritykset ovat vakaita työllistäjiä ja verkosto on laaja. Lahja- ja perintövero pitää poistaa. Ruotsissa on hyvä malli, jossa vero maksetaan vasta myyntivoitosta, kun yritys myydään suvun ulkopuolelle.