Suomen kansallislintu eli laulujoutsen on ruvennut herättämään viime vuosien aikana tunteellisiakin keskusteluja. Syynä asiaan on se, että Suomen joutsenkannat ovat kasvaneet sen jälkeen, kun lintu rauhoitettiin vuonna 1934.
Rauhoituspäätöksestä huolimatta joutsenkannat olivat alamaissa vielä 1940-luvulla ja vain muutamia joutsenpareja pesi tuolloin Lapin ja Kuusamon erämaissa. Rauhoitus ja valistustyö alkoi kantaa hedelmää 1950-luvulla ja yksi merkittävä tekijä tähän oli kirjailija Yrjö Kokon työ joutsenen puolesta.
Viimeiset 50 vuotta ovat olleet joutsenille hyvää aikaa. Kun pesiviä joutsenpareja laskettiin olevan Suomessa 1990-luvun alussa noin 1 500, niin nyt niitä arvioidaan olevan 5 000-7 000 paria. Laulujoutsenten pesimäalue on myös laajentunut pitkälle eteläiseen Suomeen.
Sen sijaan esimerkiksi rajan takana Karjalassa joutsenia ei juuri ole.
Monet ihmiset ovat huolissaan joutsenpoikueiden kohtaloista. Muutama päivä sitten Koillissanomissa kerrottiin Nissinjärven joutsenperheestä, jonka poikasista kaksi oli todennäköisesti hävinnyt jonkin pedon suuhun.
Aika ajoin metsästäjäjärjestöt ovat esittäneet, että joutsenkantoja pitäisi vähentää valikoivalla metsästyksellä. Perusteluina on esitetty muun muassa sitä, että joutsenet isoina ja voimakkaina lintuina ajavat hanhet pois niiden pesimäalueiltaan ja valtaavat ne itselleen.
Luontojärjestöt ovat puolestaan toista mieltä. Joutsenkantojen lisääntymisellä ja hanhikantojen vähenemisellä ei ole niiden mielestä yhteyttä.
Vaikka joutsenkantamme ovat selvästi vahvistuneet, ei lintujen metsästykseen ole ainakaan tällä hetkellä aihetta.
Tuo uljas kansallislintumme saakoon olla edelleen rauhassa. Kyllä pedot ja taudit yleensä hoitavat asian, jos jonkun eläimen kannat kasvavat liian suuriksi.