Niin on päivä
kuin epäsointuisen
jousisoittimen kieli,
joka ääntää vain
yhtä mollisäveltä
yhä uudestaan,
sekin edelleen
epävireinen.
Katsot ikkunasta,
sieltä tihkuu
kuin sakeata savua,
ympäröi sinut
kuin hämähäkin seitti.
Kaamos kietoo
verkkoonsa sinut,
pitää otteessaan.
Huutoaasi ei kuulu,
vain tukahtunut huokaus,
miksi näin.
Ei ole vielä
kuuran harsoa
alastoman maan ylle
kylmä sirotellut,
että kuin nuori morsian
pitsihunnussaan
sädehtisi ympärille
ihmisten ihastella.
Maan morsian
mullankarvainen.
Voi aurinko, aurinko
pilkahda edes.
Puhkaiskaa säteet
harmaa pilvikatto,
repäiskää seittiseinä
tuhansiksi paloiksi
syystuulen hajottaa
pirstaleet kauas pois.
Usko tai älä,
pian kajastaa aurinko
pilvien alta
ja voittaa valon valta.
Kuin uskoisi
kuin lapsi ikään,
ei ahdistaisi
meitä mikään.