n Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen tavoitteena on nostaa suomalaiset maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä. Kunnianhimoisena linjauksena on hallitusohjelmaan kirjattu, että Suomi sijoittuu edellämainittuun vuosilukuun mennessä OECD-maiden kärkijoukkoon keskeisissä nuorten ja aikuisten osaamisvertailuissa, koulupudokkaiden vähyydessä sekä nuorten ja työikäisten korkea-asteen koulutuksen suorittaneiden määrässä.
Hienoja ja kannatettavia tavoitteita. Mutta tehtävä ei tule olemaan helppo, sillä samalla punakynä heiluu koulutuksenmäärärahojen kohdalla varsin kovalla kädellä. Esimerkiksi perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja taiteen perusopetuksesta leikataan reilut 20 miljoonaa, lukioverkkoa karsitaan 30 miljoonalla ja ammatillinen koulutus saa säästää 28 miljoonaa, ammattikorkeakoulut 51 miljoonaa ja oppisopimuskoulutus 21 miljoonaa.
Kuten hallitusohjelmakin linjaa, osaamiseen luovuuteen perustuva suomalaisen työn kilpailukyky edellyttää hyvin toimivaa koulutusjärjestelmää, sillä kaikki osaaminen kumpuaa koulutusjärjestelmän tarjoamista tiedoista ja taidoista. Sivistys on Suomen kaltaiselle maalle erittäin tärkeä pääoma, jolla meidän on mahdollista ylettyä kansainväliseen kärkeen jatkossakin. Tulevaisuudessa onkin kiinnitettävä entistä enemmän huomiota koko koulutusjärjestelmämme toimivuuteen ja sisältöön alakoulusta yliopistoihin.
Jos määrärahoja ja toimintaa karsitaan kovalla kädellä peruskoulusta ja keskiasteelta, se ei voi olla näkymättä myös korkea-asteen tasolla yliopistoissa ja ammattikorkeakoulujen tuloksissa. Jos ei aivan heti niin viiveellä. Pahimmassa tapauksessa voimme unohtaa ylpeilymme aiheet eli menestykset Pisa- ja muissa kansainvälisissä osaamisvertailuissa.
Säästöt eivät kuitenkaan ole ainoa koulutusjärjestelmämme uhkakuva. Ikäluokkien pieneneminen ja väestön väheneminen uhkaavat opetuksen alueellista saatavuutta ja joiltakin osin myös opetuksen laatua, kun kouluverkkoa joudutaan sopeuttamaan väestökehitykseen. Ikärakenne näkyy jo muun muassa Posiolla, missä pitäjän kaikki oppilaat ovat pian yhden katon alla ja joidenkin koulumatkat koituvat väistämättä kohtuuttoman pitkiksi. Vähäväkisten pitäjien lukioiden tulevaisuus on myös vaarassa. Asuinpaikasta riippumatta on pidettävä huili, että kaikilla suomalaisilla on jatkossakin sivistyksellinen yhdenvertaisuus.