Kainuun hallintomalli on saamassa neljän vuoden jatkoajan vuoden 2016 loppuun. Asiasta päättivät hallituspuolueiden puheenjohtajat perjantaina.
Tieto otettiin Kainuussa pettyneinä vastaan, sillä maakunnan päättäjät halusivat hallintomallinsa pysyväksi vuoden 2012 jälkeen. Hallintomallin jääminen edelleen väliaikaiseksi hankaloittaa pitkäjänteistä työtä, sillä tähtäin voi olla vain 2016 loppuun.
Mallin jatkaminen väliaikaisena ei ole hyvää lainsäädäntötyötä. Kokeilut on kokeiltu ja saatujen kokemusten pohjalta olisi eväät tehdä mallista pysyvä ratkaisu suuntaan tai toiseen: joko vakinaistaa tai luopua.
Kainuun hallintomallin ideana on voimien kokoaminen. Vähäväkisillä kunnilla on yhä hankalampi selvitä lakisääteisistä palveluistaan, kun väki vähenee ja vanhenee. Tämän vuoksi Kainuussa muun muassa terveydenhuollon järjestämisvastuu on siirretty maakunnalle.
Ajatuksena on tuottaa palvelut nykyistä tehokkaammin, jotta palvelut pystytään turvaamaan tasavertaisesti kaikille maakunnan asukkaille. Kansalaisten kannalta tärkeää on lähipalvelujen säilyminen. Tällaisia ovat esimerkiksi kotipalvelu, lääkärin vastaanotto ja pitkäaikaishoidon järjestäminen. Jokaisella on mahdollisuus valita hoidon paikkansa kuntarajoista riippumatta.
Kainuussa maakunta vastaa myös elinkeinopolitiikan kehittämisestä.
Kainuun hallintokokeilusta olisi opittavaa Koillismaalla.
On nähtävissä, että elinkeinopolitiikassa, etenkin matkailun kehittämisessä, viitekehyksen pitäisi olla huomattavasti nykyistä laajempi. Koillismaan ja Lapin pitää pystyä nykyistä syvempään yhteistyöhön. Elinkeinojen kehittämisessä suunta on nimenomaan Lappi. Tätä yhteistyön suuntaa puoltaa elinkeinorakenne, joka tukeutuu matkailuun ja puuhun. Kemijärvi ja Rovaniemi ovat luontevia kumppaneita.
Elinkeinopolitiikka voisi toimia päänavaajana yhteistyön syventämisessä Koillismaan ja Itä-Lapin välillä.
Kainuun maakuntamallista herää kysymys, voitaisiinko sitä soveltaa laajemminkin. Koillismaalla tulevaisuuden haasteet ovat hyvin paljon samoja kuin Kainuussa. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä tuskin on sanottu viimeistä sanaa Koillismaallakaan. Palvelujen tarvitsijoiden määrän kasvu pakottaa miettimään uusia toteutustapoja.
Lähtökohtana ei saa olla hallintobyrokratia, vaan palvelujen ja alueen elinvoiman turvaaminen. Jos se vaatii rakenteiden uudistamista, niin työhön on käytävä.