Pääkirjoitus
Kalastus on asia, joka puhuttaa ihmisiä. Varsinkin viimeisen vuoden aikana kalastusasiat ovat nousseet pintaan erityisesti sen vuoksi, että kalastuslaki ja sitä tarkentava -asetus ovat olleet luonnosvaiheessa. Optimistisimpien näkemysten mukaan kalastuslain muutos tulisi jo tämän eduskunnan käsittelyyn ja laki tulisi voimaan ensi vuoden alusta.
Aikaa on niukalti ja voi hyvin olla, ettei lakiesitys ennätä käsittelyyn ja päätöksen ennen tulevia eduskuntavaaleja. Asetus tulleekin joka tapauksessa vasta myöhemmin käsittelyyn.
Suurimpana pulmana kalastuslain uudistuksessa on se, että nykyiset kalavesien omistajat eli osakaskunnat (kalastuskunnat) tulisivat menettämään valtaansa ja sitä siirtyisi entistä enemmän paikallisille ely-keskuksille. Pelkona on, että määräysvalta siirtyy näin paikalliselta tasolta virkamiestasolle. Kysymys kuitenkin kuuluu kuka tietää paikallisista asioista parhaiten, kalastuskunnan osakkaat vai ely-virkamiehet?
Jos näin tapahtuu, uhkana on myös se, miten kalastuskorttivaroja tullaan tulevaisuudessa jakamaan. Saavatko kalavesien omistajat rahoja yhtä paljon kuin aikaisemmin, vai mihin ne menevät? Avoimia kysymyksiä on paljon.
Tavallista kalastajaa ovat ehkä kuitenkin vielä tätä enemmän pohdituttaneet tarkentaviin asetuksiin mahdollisesti tulevat ala- ja ylämitat sekä saalis- ja verkkokiintiöt. Entäpä miten käy, pitääkö yli 65-vuotiaiden maksaa kalastusmaksu vai ei?
Pikkutarkat rajoitukset eivät vie asiaa eteen päin. Jo tänäkin päivänä kalastus alkaa olla vähenevä harrastuslaji. Aikoinaan esimerkiksi verkkokalastus ja kyläkuntien harjoittama nuottaus olivat tärkeällä sijalla ravinnon saannissa. Tänä päivänä kotitarveverkkomiehiä on vesillä enää vähän ja kylänuottaperinne on lähes kuollut. Turha sellaista kalastusta on enää rajoittaa.
Paljon puhuttu haukien alamittasäännös tuntuu naurettavalta. Harva kalastaja ottaisi alle 45 sentin mittaisen hauen. Eihän siinä ole mitään syötävää.