– Mikäli haluaa tutustua mahdollisimman lyhyesti Kalle Päätalon tuotantoon, ei tarvitse lukea 17.000 sivua Iijokisarjaa, vaan hankkii Kirjailijan elämän, pääsee viidelläsadalla sivulla, toteaa Kalle Päätaloseuran puheenjohtaja Raimo Aro tutustuttuaan Ritva Ylösen Kalle Päätalo: Kirjailijan elämä -kirjaan.
– Kirjassa on hyvää tietoa ja valtava määrä arvioita Kallen elämästä. Se herättää myös muutamia kysymyksiä.
Ritva Ylönen teki ensimmäisenä Kalle Päätalosta väitöskirjatasoisen tutkimuksen.
– Merkittävää on se, että Ylönen puolankalaislähtöisenä ja aikuisiällä opiskelleena ymmärtää alueen elämää ja kokemukset ovat toiset kuin olisi etelä-suomalaisella tohtoriväittelijällä, summaa Aro.
Teokseen on käyty läpi laajasti Päätalon kirjeenvaihtoa, ystäviä ja tuotantoa.
– Itse olen tuntenut Päätalon vasta 50-80 -vuotiaana seestyneenä ihmisenä. Kirja antaa minulle erilaisen kuvan, samantapaisen kuin heille, jotka ovat kulkeneet Kallen rinnalla lapsena ja miehuusiässä.
Päätalotapahtumassa pidetyissä 130:ssä lukijapuheenvuoroissa kerrotaan omakohtaisia kokemuksia Päätalon tuotannosta.
– Kaikilla puheenvuoron pitäjillä on ollut hyvin kunnioittava suhtautuminen, henkilökohtainen lähtökohta. Varsinkin kun usein vielä kirjailija itse oli kuuntelemassa.
Ylösen kirja nosti esille jälleen Päätalon totuudellisuuden. Aro ei pidä sitä kuitenkaan oleellisena.
– Päätalo kirjoittaa miten kyseinen henkilö ja hän on asian kokenut. Hän on esimerkiksi tasokas lapsikuvaaja ja kirjoitti nimenomaan miten lapsi asian koki, ei miten vanhempi arvelee lapsen kokeneen. Totuudellisuuteen ei kannata paneutua viimeisen päälle. Päätalo varmasti pyrki omasta näkökulmastaan totuudellisuuteen, mutta se ei välttämättä ole sama totuudellisuus jonkun toisen mielestä.
Aro nostaa esille myös Kallen taidon kirjoittaa isä - poika -suhteesta.
– Hän pystyi taitavasti tuomaan esille murrosikäisen tuntemuksia.
Kalle Päätalo käytti ikätovereitaan runsaasti tietopankkina.
– Kyllä hän kovasti kyseli miten kukin muisti tilanteet. Pitkäsen Väinö oli lahjakas muistikone, hän saattoi tuntitolkulla kertoilla mitä Satu-Setä oli kertonut. Reino Kurtti oli toinen Kallen lähteistä.
Ylösen kirjasta mietityttäväksi kohdaksi Arolle jäi kuvaus Leena -vaimosta.
– Leena oli kuitenkin arvokkain ja tärkein asia Kallen kirjailijanuran kannalta. Kalle Päätalo arvosti Leenaa äärettömän paljon. Leena loi Kelle mahdollisuuden tehdä kirjallista työtä.
Päätalot olivat hyvin vaatimattomia.
– Kalle sanoikin: kannattaa ihmisen muistaa, että vaikka tänään meneekin hyvin, niin ei sitä tiedä jos huomenna on toisin.
Ylösen kirjan ansioksi Aro toteaa Kallen käyttämien nimien paljastamisen.
– Kirjoissa Päätalo käytti oikeita nimiä sotaan saakka, sen jälkeen hän käytti tekaistuja nimiä. Ritva Ylösen kirjassa kaikki oikeat nimet ovat nyt mukana. Aiemminhan Olavi Lahti oli jo selvittänyt näitä nimiä.
Päätalolla oli näistä tuhansista nimistä omat listansa.
– Silti virheitä sattui. Sama henkilö saattoi esiintyä usealla eri nimellä.
Toinen yllätys lukijalle saattaa olla se, että Päätalo oli tuottelias kirjoittaja jo ennen kirjailijanuraansa. Kirjoituksia julkaistiin muun muassa eri lehdissä ja lukemistoissa.
– Pienestä lähtien Kallella oli tavoitteena olla kirjailija. Mistä lieneekään lapselle tälläinen tullut, pohtii Aro.
Tärkeinpänä tavoitteena Kallellekin oli kuitenkin olla hyvä työmies. 16-vuotiaana täyden tuntirahan työmiehenä tämä tavoite toteutui.
– Silloin savotasta tullessa Kalle otatti kuvan itsestään. Se oli myöhemmin työhuoneen seinällä. Kun kirjoitustyö eteni kitkaasti, niin Kalle totesi, ettei tarvinut muuta kuin vilkaista kuvaa, niin työ alkoi taas edetä.
Työn arvostus olikin ja on Koillismaalla tärkein asia.
– Arvokkainta oli, että pystyi tekemään työtä mahdollisimman paljon ja hyvin. Toiseksi tärkeä asia oli, että omasi sellaisen kielenkäytön, että jos oli suurempi saki koolla, niin sai toiset hörähtelemään naurusta.
– Siinä suhteessa Herkko oli Kallen mielestä kaikkein paras. Jos joku pyrki kertomaan jotakin, niin kyllä Herkko pani paremmaksi. Se oli varmasti hyvä pohja myös Kallelle.
KS Fakta
