Kalle Turtinen (s. 1936) kiinnostui sotahistoriasta ja erityisesti Kiestingin taisteluista siksi, että ne koskettivat Oulun pohjoispuolen tuttujen kuntien miehiä.
Kuusamolaiset, taivalkoskelaiset, pudasjärveläiset, kuivaniemeläiset ja Turtisen syntymäpaikan Yli-Iin nuoret miehet koottiin jalkaväkirykmentti 53:een, joka hyökkäsi kauniina kesänä heinäkuun alussa vuonna 1941 hieman varomattomasti kohti Louhea.
Kyseessä piti olla muutaman viikon reissu ja miesten palata heinätöihin. Miehiä alkoikin tulla takaisin, mutta karkeasta laudasta valmistetuissa puulaatikoissa.
–Suomalaiset jäivät mottiin. Se oli melkein ainoita taisteluita, joissa suomalaisille kävi näin. Paluu oli katkera. Kiestinki oli sota-ajan pahimpia paikkoja Suomen armeijalle, Turtinen kertoo.
Kiestingissä kaatui liki tuhat suomalaista.
Kiestinki kiehtoo myös siksi, että Kallen veljet Aaro (s. 1920) ja Erkki (s. 1922) olivat molemmat lyhyitä aikoja taisteluissa mukana. Aaro-veli haavoittui useampaankin kertaan ja selvisi sodista, mutta Erkki jäi Laatokan itäpuolelle Vitele-nimiselle paikkakunnalle 1944 juhannuksen aikaan.
–Naapuri hyökkäsi suurella voimalla ja Suomen puolustus oli suurissa vaikeuksissa. Vitele-joella veli oli konekiväärijoukkueen johtaja. Hän jäi sinne, eikä vieläkään tiedetä mihin hän katosi. Se on selvää, että hän kaatui siinä hyökkäyksessä.
Turtisen äiti oli kuollut 1941 Kallen ollessa viisivuotias. Lapsia oli yhteensä kymmenen ja he jäivät isän hoidettaviksi.
–Ikänsä puolesta isä ei osallistunut sotaan, mutta oli kylläkin suojeluskuntamies ja aatteen puolesta niin suomalainen, kuin voi olla.
Turtinen on kerännyt sota-ajasta tietoa muun muassa nuoremman veljensä päiväkirjoista ja aikalaismuistelmista. Hän on tutustunut Kiestingistä tehtyyn Jukka Nevakiven kirjaan ja pitänyt aiheesta esitelmää yli 30 kertaa. Alueella hän on käynyt useita kertoja, viimeksi viime kesänä.
Viime vuonna hän kertoi Kiestingistä Vuotungissa ja yleisössä oli myös asianosaisia sekä niitä, joiden sukulaisia taisteli tai kaatui.
–Asia tuntuu koskettavan eniten veteraaneja ja vähän veteraaneista nuorempia. Tietysti näistä olisi hyvä saada tietoa nuoremmallekin väelle, mutta eivät ne tunnu paljon heitä kiinnostavan, Turtinen tuumii.
Turtinen aikoo kertoa myös hauskoja juttuja sota-ajasta ja soittaa kitaralla muutaman sota-aikaisen laulun.
–Se yleensä rentouttaa mukavasti tunnelmaa.
Kalle Turtisella on mökki Kitkajärven rannalla ja hän on pitkän linjan Rukan kävijä.
–Aikoinaan meillä oli asuntovaunu siellä. Rukalla ei vielä ollut paljon muuta kuin rinne ja ensimmäinen hotelli. Sen edessä oli muutama parkkipaikka, jossa asuntovaunu oli, ei kukaan kysellyt eikä mitään maksua ollut. Innokkaana hiihtäjänä etsin pitkään omaa paikkaa mökille Kuusamosta, joka sitten löytyikin.
Turtinen esitelmöi aiheesta Kuusamossa ensi tiistaina Eläkeliiton ja veteraanien yhteisessä tilaisuudessa.
