Pääkirjoitus
Mummojen ja pappojen ihmisarvoinen hoito ei ole pelkästään rahasta kiinni. Kyse on myös tahdosta ja taidosta tehdä asioita tavalla, jossa kunnioitetaan jokaisen ihmisen arvoa.
Kuusamon perusturvassa vuonna 2012 alkaneesta hyvän elämän vallankumouksesta saadut tulokset ovat hämmästyttävän hyviä. Sekä vanhusten että työntekijöiden tyytyväisyys on kasvanut.
Vanhustyö on onnellisempaa kuin ennen, kun ihmistä ei nähdä passiivisena hoidon saajana, vaan aktiivisena toimijana. (KS 6.10). Taustalla on yksinkertainen, mutta ensiarvoisen tärkeä oivallus: ihmisellä on tarve olla osallinen elämästään päiviensä loppuun saakka.
Vallankumouksen symboliksi ovat nousseet Porkkatörmän toimintakeskuksen kanat. Vanhusten viriketoimintaa varten perustettu kanala herätti aikanaan kriittistäkin keskustelua, mutta on nivoutunut osaksi toimintaa.
Kanat ja maaseudun elämänmuoto ovat lapsuudesta tuttuja useimmille vanhuksille. Vanhojen tuttujen asioiden kohtaaminen on hyvää virikettä esimerkiksi lähimuistinsa menettäneelle dementikolle. Moni savotoilla kulkenut ikämies osallistuu mielellään halkojen tekoon, kun Porkkatörmällä on tarjottu siihen mahdollisuus.
Esimerkiksi Niittyvillan palvelukodissa on jokaisessa työvuorossa virikevastaava, joka järjestää tekemistä oman osaamisensa ja vanhusten toiveiden mukaisesti. Työntekijät viihtyvät ja jaksavat työssään aiempaa paremmin.
Kuusamon hyvän elämän vallankumous kelpaa malliksi muualle Suomeen, jossa vanhustenhoito puhuttaa yhtä lailla. Eikä vallankumousta kannata jättää tähän, vaan viedä edelleen eteenpäin, sillä vanhushoidon saralla riittää pohdittavaa.
Suurin haaste on vanhusväestön määrän voimakas kasvu suhteessa työikäisten määrään. Kuusamossa yli 74-vuotiaiden määrä lähes kaksinkertaistuu vuoteen 2030 mennessä. Hyvin suunniteltu ja toteutettu vanhustenhoito on tärkeää ihmisarvon, mutta myös hyvinvointiyhteiskunnan yleisen toimivuuden kannalta.