Kastepuku lienee ensimmäinen juhlamekko, johon meidät vauvoina on puettu. Isoäidin aikaan pojatkin saatettiin pukea mekkoon melko pitkään, parivuotiaiksi, ylikin. Toisissa perheissä lasten pitkät kiharat leikattiin kesäisin, ajeltiin jopa pojat kaljuksi, jos haluttiin päästä täivaarasta, ja säästyihän saippuaa; oliko sampoota edes vielä keksitty? Miten pärjäsivät meidän isovanhempien isovanhemmat ilman saippuoita ja meikkejä.
Toimittajakollegani Koillissanomissa 1960-luvulla, myöhemmin huumorikirjailija Arto Paasilinna - sittemmin myyntimagneetin arvon menettänyt Kalle Päätalon rinnalla - esitteli ylpeänä itse suurennuskoneella kotonaan Kuusamossa Lahdentakana tekemäänsä valokuvaa perheen ensimmäisen lapsen, Petterin, kasteesta. Lapsen ristiäismekon päällä viittamaisena lisäkkeenä, koristeena oli Hilkka-äidin häähuntu. Onkohan se morsiusasuna katoavaa perinnettä kuten hääleningin valkoinen värikin? Äsken luin elämäkerran, jossa mieskirjailija, akateemikko kävi vihillä kaiketi neljä kertaa.
Kastemekon ja hääpuvun ainutkertaisuuden rinnalla kansallispuku keimailee omassa sarjassaan monikäyttöisenä. Olen itse kutonut Perä-Pohjolan kansallispukua Keminmaan kansalaisopistossa, mutta se on jäänyt hamekankaaksi ja liivin osalta langoiksi. Kuinkahan moni on aloittanut käsityön, mikä on jäänyt kesken... Mikä lie yleisin kansallispuku Kuusamossa? Liekö Perä-Pohjolan puku? Itse käytin Koillis-Savon pukua Kuusamon museolla kesäjuhlassa toissa kesänä Tommi Kinnusen juhlapuhetta kuullellen. Olipa ihana tungos! Mahtava juhlatunnelma.
Reinon äiti oli Maria -siksi Marimekko-paita
Marimekkoon - ja nyt marimattoon, tyttären virkkaamaan! - minulla on läheinen tunnesuhde, hieman keinotekoisella tavalla. Isä-Reino käytti mielellään maripaitoja. Perheen miesväellä oli useita erivärisiä Jokapoika-paitoja, sinisiä, punaisia, keltaisia ja muita. Marttisen Ellin marimekkoliike, Ellinnurkka, niinkuin silloinen viereinen Wälin Oskun parturi-kampaamo olivat isälle säännöllisiä käyntipaikkoja, kun koti 1970-luvulla oli Kauppakulmassa.
Meillä Rinteen perheellä on ollut seitsemän kotia Kuusamossa. Tultiin kuorma-autolla Posion kirkolta Kiviniemen talosta. Elettiin 1950-lukua. Asuttiin kuudessa asunnossa vuokralla: Niskala, Säästöpankin talo Koillissanomain yläkerta, Tetran Teatteritalon piharakennus, Tammen talo, Pajulan talo, Lamminmäen osake Kauppakulman yläkerta ja lopuksi oma asunto Korpiselta ostettu osake.
Rinteen kirjakauppa perustettiin jouluksi 1959 Tammen pienempään taloon, jossa perheemme asui. Veikko Salokanteleen maalaama kyltti poistettiin ja tilalle tuli sähkömainos, kun kauppa muutti 1960-luvulla Pajulan taloon hattukaupan viereiseen liiketilaan. Sukupolvenvaihdoksessa se joutui Riston ja vaimonsa Mariannen hoitoon. Kunn viimeksi olin Kuusamossa, siinä toimi seurakunnallinen teetupa-kirppis.
Isän paidassa kaulus ja kellonranteen hihansuu yleensä kuluivat, repaloituivat ensimmäisenä, jospa niin käy muillakin; taisipa niissä olla maalin vaiko tervan roiskeitakin. Äiti lähetti minulle ison laatikollisen maripaitoja ja muutakin leikatavaa matonkuteiksi. Niitä on leikattu ja nyt virkattu. Isä totesi joskus myhäillen tykkäävänsä maripaidoista, kun hän oli Marin poika, äiti oli Reeta Maria Rinne, omaa sukuaan Kehäsaari. Ehkäpä suurin syy kuitenkin oli siinä, että maripaidat tuntuivat päällä mukavilta 50-60-luvun valkoisen nailonkuosin jälkeen.
Isoäitini Reeta Maria, Saaren Mari, käytti useita hameita päällekkäin. Luulin lapsena, että niitä oli seitsemän erilaista ja että niiden järjestystä vaihtamalla hän pysyi selvillä viikonpäivistä. Saattoivat olla lämpimyyden takia, eikä niitä kai useampia ollut kuin ehkä kolme kerrallaan. Navettatakki päälle lypsylle lähtiessä. Lypsyjakkaralle oli kyykistyttävä kahdesti päivässä, syötettävä ja juotettava lehmien lisäksi myös lampaat - miesten työtä se ei ollut - olipa miten kova pakkanen tahansa. Miehillä oli ne metsätyöt ja peltotyöt. Naisilla kotityöt.
Veeran alushousutlipputankoon - kauhistus!
Pitkät helmat lyhenivät, kun 50-luvulla tuli rokki ja polvet näkyviin. Me 40-luvun lapset elettiin paljon luulon ja kuulon varassa. Televisio ei vielä sivistänyt. Radiokin uutisoi vain kerran, pari päivässä. Lääkärikirja ja muutkin aikuisten tärkeät kirjat olivat kirjakaapin ylähyllyllä. Lapsuudessa kuultiin asioita, jotka usein jäivät kuulojutuiksi. Kirkonkylissä oli ennen - vanhasta ajasta kertovissa suomalaisissa elokuvissakin niitä näkee - maineikkaita naisia, kuka hieroja, kuka etevä leipuri, kuka tunnettu povaamisesta tai jostain erikoisosaamisesta. - Kenen kotikylälläpä ei olisi ollut erikoisia naistyyppejä! Kuusamossa oli Ristiussivveera, niinkuin me lapset nimettiin. Veera oli Risti-Jussin tytär. Suhautti nostelemalla helmoja koukaten ne kainaloon, etteivät kastu. Potki lunta päälle ja jatkoi menoa. Alushousut säästy pesemiseltä, puhuttiin pilkkamielin. Joku sanoi, että lapasella kuivasi. Puhuttiin, että kylän pojat oli löytäneet Veeran alushousut, ne oli vedetty kauppiaan lipputankoon. Me pikkutytöt kuultiin asiasta isommilta... Hys, ei saa sanoa, taikka... Ns. kansansatuja, joita ei kirjata historiaan, vaikka pukeutumisen historiaa sekin. Kummempia juttuja lie kuultu miesten savottakämpiltä.
Juhlavuonna pitäisi voida puhua vain arvokkaasti, mutta kun valtakunnan satavuotisjuhlavuoden avauksessa pääkaupungissamme makustellaan musiikkina päänautinnoksi vanhaa kevytmusiikkilevitettä ikääntynen lavatähden suulla... niin...
Lapasella kuivaaminen voi kuulostaa tökeröltä, mutta kyllä vielä 1970-luvulla oli huusseja, joissa wc-paperi oli tuntematon käsite. Luettu sanomalehti käymälän nurkassa apupaperina. Sukulaistaloon saatettiin viedä rippijuhliin tai syntymäpäiväkäynnille myös vessapaperia ruokatuliaisten joukossa. Koillis-Sanomain paperikaupassa (vaiko Rohkimaisten talouskaupassa?) myytiin myös vessapaperiliuskoja nippuina rautalankakoukussa, muistanko, Pölkin (silloin Poussun) Kyllikki, Koillissanomain myyjä-konttoristi, tämän oikein? Tämä vessapaperi oli toiselta puolen pehmeä, toiselta sileän liukas. Lapsen potasta saattoi löytyä pyyhepaperiksi käytetty sanomalehden siekale. Uskaltaako jatkaa..? Lappeenrannan sanomalehtimiesyhdistyksen julkaisemana vappuna 1981 ilmestyi perinteinen journalistien hupilehti, Vappu-Ankka, jossa mainostettiin etusivulla: mukana haju... ja kun käänsi esiin sisäsivun luki: sen jälkeen, kun olet käyttänyt pyyhkimisen tätä. Etelä-Karjalan Journalistiyhdistyksen delegaatio vieraili perheessämme Savossa, Kuopiossa, kun oli muutettu Lappeenrannasta 1982. Yhdistyksen viirin toivat. Oi elämän sirkusta!
Ei tohtinut suudellaJenniä kädelle!
Linnanjuhlista jäi hauskat muistot. Presidentin puolison, Jenni Haukion, leningin kuviointi oli saatu aikaan Suomen kansalliskukkia, maakuntakukkia kirjomalla. Onkos tullut kesä... aloitin kun kirjoitin jutun lehteen. Toimittajanahan sitä on pelkästään tavallinen ihminen, mutta joutuu kohtaamaan vaikutusvaltaisia eri alojen asiantuntijoita ja vallankahvassa olijoita; kun on työkseen tehnyt heistä juttuja on ikään kuin samassa veneessä. Olihan siellä Ervastin Pekka ja Pauli Saapunki ja monta muuta vallan miestä juttuseuranakin hetken. Siinä jonotettiin Atik Ismailin vanavedessä presidenttiparia tervehtimään - näköjään voi vaihtaa tervehdyksinä pari sanaa; jotkut rupattelevat pitempään. Niinpä tekee mieli itsekin sanoa sananen.
Minä tönin seuralaistani ja suhkin: suutele kädelle. Ollaan niin arvokkaassa iässä, että se sopii tyyliin. Hän räpäytti silmäluomeaan ja punoi päätään sen näköisenä että ei aio. Siispä minun on selvitettävä tilanne. - Terveisiä Lennulle kaimalta, sanoin ja iskin silmää. En kuitenkaan lisännyt enkä selventänyt - että siis teidän Lennu-koiralle minulta, Koillis-Savo-lehden toimittajana nimimerkki Lennulta. Arvoituksellisuus on lisäarvo, ajattelin.
Juhlapuheessa kai yleensä liikutaan ylevissä tunnelmissa. Tätä tekstiä puhuessa seikkailtiin siksakkia äärestä toiseen, yläilmoista alamäkeen. Se kaikki sisältyy elämään. Maalaistalon emäntänä Keminmaan Sunnarin tilalla navetassa kädet oli suoraan sanoen lehmänpaskassa - kun lehmä nosti jalkaansa ja tipautti lypsimet lattialle melkein sontalooriin, kun yritin ensi kertoja niitä laittaa utareisiin. Tietysti Alfa Laval piti pysäyttää ja purkaa tietyltä osin. Piti hakea muuripadasta kuumaa pesuvettä... - Kun sitten ensimmäinen meijeritili tuli - se oli maksettu ykkösluokan maidosta.