Pääkirjoitus

Kan­san­lu­kiot Koil­lis­maan rikkaus

Pääkirjoitus

Suomen lukiot on jälleen pistetty paremmuusjärjestykseen, eikä tulos yllätä ketään. Vuosi vuoden jälkeen kärjestä löytyvät tietyt Helsingin lukiot. Maan parhaat pistemäärät kirjoitettiin tänä vuonna Ressun lukiossa.

Lukiovertailun voi kuitata lähinnä median tarjoamana viihteenä, sillä tulokset eivät ole vertailukelpoisia keskenään. Koillismaan kolmeen lukioon Kuusamossa, Taivalkoskella ja Posiolla pääsevät käytännössä kaikki opinnoista kiinnostuneet. Lukio-opiskelijat ovat poikkileikkaus ikäluokastaan.

Ressun lukioon vaaditaan yli yhdeksän keskiarvo peruskoulusta. Opiskelijoiden lähtötaso on valmiiksi niin korkealla ja oppilasjoukko niin valikoitunutta, että se näkyy vääjäämättä ylioppilaskirjoitusten lopputuloksissa.

Koillismaan lukiot menestyivät omista lähtökohdistaan katsoen erittäin hyvin. Kaikki sijoittuivat puolen välin yläpuolelle 448 lukion joukossa. Taivalkoski pääsi parhaaseen neljännekseen (98:s), Kuusamo lähelle parasta kolmannesta (165:s) ja Posio reilusti puolivälin paremmalle puolen (181:s).

Koillismaan lukiot ovat koko kansan oppilaitoksia, mikä on monessa suhteessa erittäin myönteinen asia. Käytäntö alleviivaa suomalaisen koulutusjärjestelmän suurinta vahvuutta, järjestelmän tasa-arvoisuutta. Tasa-arvo tarkoittaa sitä, että kaikilla on mahdollisuus opilliseen sivistykseen haluamassaan määrin.

Yhteiskunnallisen eheyden säilymisen kannalta on arvokasta, että erilaisista lähtökohdista ponnistavat ja erilaisista perheistä lähtöisin olevat nuoret opiskelevat samassa oppilaitoksessa. Jos korkeasti koulutettujen, rikkaiden ja hyvinvoivien vanhempien lapset eriytetään omaksi porukakseen, on se myös heidän omaksi vahingokseen. Sivistykseen kuuluu, että pystyy tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa.

Yhteiskunnan sosiaaliset luokat eivät saa liiaksi etääntyä toisistaan, koska se heikentää suomalaisten keskinäistä ymmärrystä. Rikkaat ja hyvinvoivat eivät saa eristäytyä omaksi porukakseen.

!Rikkaat ja hyvinvoivat eivät saa eristäytyä omaksi porukakseen.