Kar­hun­kier­rok­sen po­luil­la paikoin 20 senttiä lunta – Sel­viää­kö 2500 juok­si­jaa kuivin jaloin?

Viime vuonna polkujuoksijat kahlasivat paikoin lumessa. Tänä keväänä povataan kesäisempää keliä.
Viime vuonna polkujuoksijat kahlasivat paikoin lumessa. Tänä keväänä povataan kesäisempää keliä.
Kuva: Mikko Halvari

Kuusamon Karhunkierroksen poluilla juoksee kolmen viikon kuluttua 2500 polkujuoksun ystävää. NUTS Karhunkierros juostaan mitä todennäköisimmin tänä keväänä sulilla poluilla, ainakin pääosin.

Karhunkierroksen poluilla on lunta paikoin noin 20 senttiä lunta, kertoi Oulangan biologisen tutkimusaseman kenttämestari Markku Rontti perjantain räntäsateessa.

– Rinnepaikoissa on paikoin ihan sulaa ja polut kuivia, mutta sitten pohjoispuolen rinteillä on kyllä vielä lunta.

Rontilla on pitkä kokemus kevään oikuista. Veikkaus siitä missä kelissä NUTS Karhunkierros juostaan tulee miettimättä.

– Kerkiää se aika vähiin sulaa. Jos on lämmintä.

Ainakin kymmenen vuorokauden sääennuste lupailee hyvää ja sää lämpenee.

– Aseman pihalla on tämän talven lumia vielä 16 senttiä, päivitti Rontti perjantaina.

Toukokuun 15. lumen syvyys on Kuusamossa keskimäärin neljä senttimetriä ja toukokuun viimeinen päivä keskimäärin nolla. Viime vuonna lunta oli vielä kesäkuun puolella.

Tulva tuskin hätyyttelee juoksijoita. Tulvahuippu osunee tänäkin keväänä äitienpäivän tienoille.

NUTS Karhunkierros 2018 osallistujakiintiö 2500 henkeä on täynnä. Tarjolla on enää peruutuspaikkojen kärkkymistä.

NUTS Karhunkierros polkujuoksutapahtuma Kuusamossa 25.-26.5.

”Kerkiää se aika vähiin sulaa.
Mainos
Koillissanomien pelit

Pelaa Koillissanomien digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä