Kar­hun­kier­rok­sen reittiä Kont­tai­sel­ta Juumaan kun­nos­te­taan – katso mihin muihin koh­tei­siin Kuusamo pa­nos­taa lä­hi­vuo­si­na

Karhunkierroksen reitiltä osuus Konttaiselta Juumaan kunnostetaan
Karhunkierroksen reitiltä osuus Konttaiselta Juumaan kunnostetaan
Kuva: Mikko Halvari

Kuusamossa on tarkoitus kunnostaa erilaisia kesäreittejä vuosina 2018-2020 252 000 eurolla. Hankkeelle on haettu 70 prosentin rahoitusosuutta maaseudun kehittämis- ja investointirahastolta. Kaupungin osuus summasta olisi 76 000 euroa ja maaseuturahaston osuus 176 000 euroa.

Hankkeen toteutukseen on kaupunki varannut 40 000 euroa tälle vuodelle. Mikäli haettua avustusta ei myönnetä, niin tälle vuodelle varattu määräraha käytetään Karhunkierroksen yksityismaiden osuuden kehittämiseen.

Hankkeessa on tarkoitus toteuttaa seuraavia kunnostus- ja rakentamiskohteita.

Karhunkierroksen yksityismaiden osuus Konttaiselta Juumaan noin 15 kilometriä. Tavoitteena on kunnostaa reitti vastaamaan lisääntyneiden kävijämäärien tarpeita ja saattaa reitin taso yhtenäiseksi Metsähallituksen ylläpitämien osuuksien kanssa. Tarkoituksena on tehdä kestävöintitöitä, rakenteiden uusimisia ja opastuksen uusintaa.

Kuusamojärven melontareitti noin 30 kilometriä hyödyntäen valmiita rakenteita Kirkkolahdella, Lahtelassa ja Raatesalmella. Tarkoituksena on tehdä opasteita rantautumispaikkoihin, gps-jälki, digitaalinen opastus ja digitaalinen sisältö reitin kohteista.

Nissinvaaran reitti noin 24 kilometriä. Reitillä uusitaan rakenteita, tehdään linjausmuutoksia, kestävöintitöitä ja opastuksen uusimisia. Reitti tehdään maastopyöräilyä, patikointia ja polkujuoksua varten.

Kuntivaaran polku kodalle noin 1,7 kilometriä. Rakenteita uusitaan, polkua kestävöitetään ja opastusta uusitaan.

Yhdyskuntatekniikan lautakunta hyväksyi kehityshankkeen yksimielisesti.

Mainos
Koillissanomien pelit

Pelaa Koillissanomien digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä