Kuusamon katuruokamarkkinat alkavat tänään. Tapahtuman järjestää Nuorkauppakamari yhteistyössä kaupungin sekä eri yritysten ja yhdistysten kanssa.
Katuruokamarkkinoilla on tarjolla seitsemän ravintolan annoksia. Tarjolla on ruokaa moneen makuun: kalaa, lihaa, kasviksia, hampurilaisia ja keittoja.
Ruoan kanssa voi maistella Taiwalkosken ja Lapin panimojen tuotteita.
Ravintoloiden annokset ovat pieniä maisteluannoksia. Tarkoituksena on, että vieraat nauttisivat päivän aikana usean eri ravintolan annoksista.
Tapahtumasta voi ostaa myös tuoretta rieskaa, kampanisuja ja villiyrttituotteita.
– Haluamme tuoda esiin paikallista ruokakulttuuria ja kotiseutuylpeyttä. Lähtökohtaisesti ruoissa on haluttu käyttää paikallisia raaka-aineita, nuorkauppakamarin Raita Virranniemi kertoo.
Lapsille on järjestetty lauantaiksi Bjarmian eteen keppihevosrata sekä poniratsastusta. Lisäksi päivällä on torilla lasten oma konsertti.
Katuruokamarkkinoiden aikaan on mahdollista päästä vilkaisemaan myös Juuso-karhun taidenäyttelyä osoitteessa Kitkantie 7.
Taidenäyttely on maksuton, mutta taiteilija ei panisi pahakseen, jos paikalle tuotaisiin hänen lempiherkkujaan.
– Taiteilija itse toivoo, että paikalle voisi tuoda porkkanoita, viinirypäleitä, päärynöitä tai hunajaa, jotka ovat päässeet häneltä loppumaan, Virranniemi naurahtaa.
Kuusamon 150-vuotisjuhlan kunniaksi katuruokamarkkinoilla halutaan pitää Kuusamon suurimmat etkot.
Iltaohjelmasta vastaa Dj Zapatero kesäisen groovahtavalla musiikilla, kuusamolainen hiphop kollektiivi Tuntemattomien runoilijoiden kerho sekä lauantaina cover-bändi James Band.
Iltaohjelma alkaa perjantaina kolmelta ja lauantaina seitsemältä. Ohjelma loppuu kumpanakin päivänä iltakymmeneltä.
– Haluaisimme, että ihmiset tulisivat katuruokamarkkinoille viettämään aikaa, kuuntelemaan musiikkia, tapaamaan ystäviä, maistelemaan ruokia ja oluita ja vaan chillailemaan, Virranniemi sanoo.
Kuusamon Katuruokamarkkinat 3.-4.8.2018
Tapahtumassa mukana olevat ravintolat ovat RUOK burger, Tundra, Talonpöytä, Petäjälammen Herkku, Koillispalvi, Torin Grilli sekä Kahvila Mokkakettu.
Lisäksi tarjolla on rieskaa, nokkoslettuja, lohta, muikkuja ja villiyrttituotteita.
Markkinat torilla perjantaina klo 15.00-19.00 ja lauantaina klo 10.00-16.00.
Ravintolat sekä lavaohjelma perjantaina klo 15.00-22.00 ja lauantaina klo 19.00-22.00.
Keramiikkapaja- ja myymälä sekä ohjelmaa lapsille Bjarmian piha-alueella lauantaina klo 10.00-16.00.