Vaikka Suomen maaseutu autioituu pikku hiljaa ja lähes kaikki palvelut ovat monilta kyläkunnilta kadonneet, muutama kyläkauppa vielä porskuttaa.
Monia niitä ei ole jäljellä, mutta esimerkiksi Taivalkoskella on vielä kaksi: Metsäkylässä ja Tyrävaaralla. Ne ovat perinteisiä kyläkauppoja, sellaisia entisvanhaisia sekatavarakauppoja. Muualla Koillismaalla ei aivan vastaavia taida enää löytyä.
On hienoa, että joku jaksaa vielä yrittää kaupan pitoa syrjäseudulla. Jotta siitä saisi leipänsä, kauppiasyrittäjä joutuu tekemään pitkää päivää eikä normaalimittaisiin lomiin jää aikaan. Töitä on paiskittava aamusta iltaan ja myös viikonloppuisin.
Kaupanpito on kauppiaalle elämäntapa. Muuten siitä ei tule mitään, jos täytyy katsoa kelloon.
Kesä on kyläkaupoille parasta aikaa. Tuolloin kylälle saapuvat loman ja kesän viettoon sieltä joskus aikanaan muualle töihin lähteneet. Lisäksi kylille tulee mökkeilijöitä muualta maasta. Kesäkuukaudet ovat kyläkauppiaalle kuin toinen joulu.
Mutta pelkästään lomanviettäjien varaan eivät kyläkaupat voi toimintaansa perustaa. Kylillä vakinaisesti asuvat ihmiset ovat avainasemassa. Ilman heidän ostoksiaan kyläkaupat eivät voisi toimia ja päästä hiljaisten kuukausien yli. Onkin erittäin tärkeää, että vakinaiset asukkaat käyttävät kyläkaupan palveluita.
Kyläkauppa ei tietenkään voi tarjota yhtä paljon erilaisia tuotteita, esimerkiksi kymmenittäin vaikkapa erilaisia jogurtteja tai muita tavaroita suurten markettien tapaan. Kaupan ja sen asiakkaiden täytyy tyytyä pienempään valikoimaan.
Kyläkauppa ei voi myöskään kilpailla markettien kanssa tuotteiden hinnoilla. Mutta täytyy muistaa, että jos lähtee syrjästä kauppa-asioille kymmenien kilometrin päähän markettiin, kyyti maksaa.
Olisi hienoa, jos kyläkaupat voisivat ottaa myyntiin oman kylänsä paikallisia tuotteita kuten vihanneksia, marjoja tai kalaa. Nykyinen EU-lainsäädäntö on kuitenkin niin tiukka monen elintarvikkeen kohdalla, ettei se ole aina mahdollista.
Tällainen paikallisuus voisi olla hyvä valtti ja tuoda lisää asiakkaita.