Seurakunta teki hienon eleen hankkiessaan Kuusamon sankarivainajia kunnioittavan muistotaulun seurakuntatalolle. Kuusamolaisen arkkitehdin Seppo Koutaniemen suunnittelema taulu paljastettiin kaatuneitten muistopäivänä eilen sunnuntaina.
Kooltaan taulu on 4,5 metriä kertaa 2,5 metriä. Taulusta löytyy 448 sodassa kuolleen kuusamolaisen sotilaan nimi, syntymä- ja kuolinaika sekä kaatumispaikka. Taulua silmäilemällä konkretisoituu sotavuosien raskaus. Sota kosketti paikkakunnan jokaista sukua ja perhettä. Vuonna 1939 Kuusamon väkiluku oli 14 209 henkeä eli lähes sama kuin tänään. Yli 400 parhaassa työiässä olevan nuoren miehen menetys oli suonenisku, jota on nykyihmisen vaikea kuvitella.
Kesän 1944 Kannaksen suurtaisteluissa kaatunut kuusamolainen Johan ”Jussi” Eemil Enojärvi siunattiin vihdoin kotikaupunkinsa multiin sunnuntaina. Enojärven kohtalo osoittaa, kuinka pitkä on sodan varjo. Kuuterselässä kaatunut Enojärvi oli yksi kentälle jääneistä ja siunatuista.
Suomi oli toisen maailmansodassa ainoita maita, jotka pyrkivät saamaan sodassa kuolleet omalle maaperälleen haudattavaksi. Suomalaisten sota-aikainen tunnuslause ”kaveria ei jätetä” päti myös kuoleman rajan yli astuneisiin. Silti vainajia jäi sodan sekavissa ja ankarissa oloissa kentälle. Näin kävi etenkin Suomen kohtalon ratkaisseissa kesän 1944 raskaissa torjuntataisteluissa.
On kunniavelan maksua, että sankarivainajia edelleen haetaan kotipaikkakunnilleen haudattavaksi. Kyse on myös kollektiivisesta surutyöstä. Niin monen nuoren miehen elämä katkesi ennen kuin oli kunnolla ehtinyt alkaa. Sodan mielettömyys tulee paljaimmin esille, kun tapahtumia tarkastelee yksilöiden näkökulmasta. Mikrohistoria on yhtä lailla tärkeää kuin valtioiden välinen historia.
Sodan uhri oli äärimäisen raskas, mutta ilman taistelua uhri olisi ollut vielä raskaampi: Stalinin rautasaappaan alle joutuminen. Siltä kohtalolta Enojärvi ja sotasukupolvi meidät pelastivat.