Urho Kaleva Kekkonen kuuluu kansakunnan kaapin päälle yhtenä Suomen itsenäisyyden ajan suurmiehistä. Niin kuin kaikki merkittävät vaikuttajat, myös Kekkosen hahmo herättää edelleen ristiriitaisia tunteita. Toisille hän on vakauden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin ruumiillistuma. Toisille itsevaltainen öykkäri, joka ei sietänyt poikkipuolista sanaa hallitsemassaan valtakunnassa.
Kannattajat ja vastustajat ovat yhtä mieltä siitä, että Kekkonen oli äärimmäisen älykäs, kyvykäs ja osaava poliitikko.
Kekkosen syntymästä tulee tänään kuluneeksi 110 vuotta.
Kekkosen elämästä ei dramaattisia vaiheita puutu. Ryssävihaisesta, tulisieluisesta nuorukaisesta kypsyi demokratian puolustaja ja idänsuhteiden vaalija. Hänen suurimmaksi ansiokseen katsotaan menestyksekäs idänsuhteiden hoitaminen kylmän sodan poliittisesti vaikeina vuosina.
1970-luvulla Kekkonen loisti valtansa huipulla. Valtiomiehen ura sai kruununsa ETYK-konferenssissa vuonna 1975. Piskuinen Suomi sai hetken paistatella maailmanpolitiikan keskiössä. Myöhemmin on katsottu, että rautaesiripun murenemisen ensimmäiset säröt lyötiin ETYK:n päätösasiakirjassa. Sananvapaus- ja ihmisoikeuskysymysten esille nostaminen rohkaisi itäblokin toisinajattelijoita, joiden toiminta lopulta johti Berliinin muurin murtumiseen ja Neuvostoliiton romahdukseen.
Sisäpolitiikassa Kekkonen kohosi karismansa, kansansuosionsa ja poliittisen kyvykkyytensä ansiosta hahmoksi yli muiden. Noottikriisin jälkeen tasavallasta käytännössä katosi presidentin vastainen poliittinen oppositio. Viimeinen niitti oli Väinö Leskisen johtamien sosiaalidemokraattien asettuminen Kekkosen taakse vuoden 1968 presidentinvaaleissa.
Vuonna 1973 Kekkonen valitutti itsensä poikkeuslailla presidentiksi. Kyseessä oli poliittinen näytelmä, joka tuo mieleen nyky-Venäjän ”ohjatun demokratian”. Oli melkoinen temppu viedä demokraattisen maan kansalaisilta oikeus äänestää presidentinvaaleissa. Toki tämä tapahtui eduskunnan 5/6 enemmistön hyväksynnällä.
Kekkonen oli armottoman hyvä kynämies läpi elämänsä. Hänen laaja kirjallinen tuotantonsa pitää sisällään puheita, pakinoita ja pamfletteja.
Yksityiselämässään Kekkoselle tärkeä tuki oli hänen vaimonsa Sylvi Kekkonen. Puolison kuolema vuonna 1974 musersi presidentin. Muun muassa Johannes Virolainen on todennut presidentin poliittisten otteiden koventuneen Sylvin kuoleman jälkeen.
Koillismaalla Kekkonen vieraili useaan kertaan. Koillismaan ja Kainuun tapaisilla alueilla Kekkosen kannatus oli vankkumaton. Sosiaalisesti lahjakas presidentti osasi seurustella sujuvasti myös tavallisen kansan kanssa.