
– Tätä on kaivattu siitä lähtien, kun Shell lopetti Taivalkoskella toimintansa. Jatkossa kelkkailijoilla on reitiltä yhteys Teboilille.
Lassila sanoo, että yhteyden kanssa työskenneltiin noin 1,5 vuoden ajan.
– Metsänomistajien joukossa ei ollut yksityisiä, joten reitti saatiin tehtyä lopulta aika vaivatta. Vain alussa oli hieman käynnistymisongelmia.
Reitin tekemisessä käytettiin hyväksi vanhoja traktoriteiden pohjia.
– Lisäksi puita kaadettiin ja kantoja poistettiin.
Taivalkosken Kelkkailijat teki valtavan talkoourakan yhteyden saamiseksi. Lisäksi reitin raivaamisessa oli apuna Oulun seudun ammattiopiston Taivalkosken yksikkö.
Opettaja Juha Majava toteaa, että koulun koneet ovat olleet ahkerassa käytössä metsässä.
– Aluksi kaadettiin puita ja nyt kantoja on poistettu koneilla. Töitä on tehty oppilastyönä.
Majavan mukaan reitti on tärkeä myös koululle.
– Jos oppilaat tuovat omia kelkkoja mukanaan, tästä on iloa myös heille.
Lassila arvioi, että yhteydellä tulee olemaan paljon käyttäjiä.
– Näin uskon, sillä tätä on odotettu niin paljon. Reitti on saanut jo nyt paljon palautetta. On tullut kehuja siitä, että yhteys on vihdoin saatu aikaiseksi.
Aiemmin kelkkailijoiden piti ajaa omia reittejä hakemaan polttoainetta.
Uuden reitin haltija on Taivalkosken kunta.
– Kunta on tehnyt reitin suhteen vuokrasopimuksen UPM:n ja Metsähallituksen kanssa maapohjasta. Heti alussa sovittiin näin. Kunta on kustantanut myös merkkaukset.
Reitti on käytettävissä heti, kun lumi valtaa maan.
– Tämä tuli tarpeeseen, sillä moottorikelkkailijoiden matkasuunnitelmissa yksi tärkeä osa on se, että mistä saa bensaa. Matkan varrella pitää olla huoltamoita, yhdellä tankillisella ei kovin pitkään aja, Lassila sanoo.