Keppiporot ovat sellaisia, että ne järsivät seiniä ja rymyävät, leikkivät loruleikin kiltisti ja tulevat viereen nukkumaan. Ne ovat hauskoja kavereita, joiden kyydissä pääsee vaikka mihin.
Keppiporot ovat Nilonkankaan koulun joulupukin kummiluokkien kasvatteja. Koululaisten tehtävänä on ollut luoda keppiporot, huolehtia niistä ja esiintyä niiden kanssa. Esiintymässä on oltu muun muassa joulunavauksessa torilla, Ruka Nordic -kisoissa ja vanhusten asumisyksiköissä.
Veeti Korhosella ja Sattuma-nimisellä keppiporolla oli keskiviikkoaamuna jännät paikat, kun keppiporot ohjastajineen kiersivät esiintymässä vanhuksille. Esiintyminen oli tuttua, mutta keppiporolla oli vaikeuksia.
– Sattuman kaula lytky ja mytky, mutta Sattuma onkin sellainen, että sille aina sattuu ja tapahtuu, kertoi Veeti.
Sattuman persoonallinen keppi oli sijoiltaan. Veeti koetti korjata sen esityksen tiimellyksessä:” Poro poro Lappiin, Aslakin pirttiin, tunturien ylitse, revontulten alitse...”, Sattuman pää keikkui vaarallisesti, ”Siellä saat sä palkaksi kilikellon kaulaasi, naavatupon eteesi, kultanauhan rekeesi”, mutta pysyi mukana esityksen loppuun saakka ja iltapäivällä koululla se oli jo ihan kunnossa.
Keppiporojen historia alkaa viime keväältä, kun kuusamolaiselle Pentti Raiviolle hyvin tuttu Pukki vieraili Nilonkankaan koululla etsimässä apulaisia. Pukki tarvitsi isompien koululaisten apua nettisivujen tekemisessä, pienempien koululaisten apua porohokeman ja -leikin keksimisessä ja keppiporotokan luomisessa. Pukki otti koko koulun kummikoulukseen ja kutsui silloiset ekaluokat kummiluokikseen.
Pukin toivomuksesta lapset keksivät porolle oman Körö, körö kirkkoon -lorun ja siihen leikin. Niillä on saateltu väkeä kohti joulua ja tuotu iloa jokaisella esiintymisellä.
Keppiporot ovat syntyneet sukista ja kepeistä. Periaate on sama kuin keppihevosella, joka on keppiporoa huomattavasti yleisempi. Niin isoa tokkaa keppiporoja on tuskin nähty koskaan missään muualla kuin Nilonkankaalla joulupukin kummiluokissa.
Keppiporoja on isoja raidallisia, keskikokoisia melkein valkoisia, pieniä villasukanharmaita ja paljon siitä väliltä. Sarvissa on tähän aikaan vuodesta valkoinen pörröinen peite ja neniä on vaikka minkä värisiä.
Osalle luokan oppilaista keppiporojen hoitaminen ja paimentaminen oli melko tuttua jo ennestään. Ne, joilla on keppihevosia kotona, tietävät mitä keppari tarvitsee olipa sitten poro tai hevonen.
Toki keppiporoissa on myös paljon sellaista, joka ei sovi keppihevosille. Esimerkiksi liikuttamisesta huolehtiminen on erilaista. Keppiporojen kanssa on ulkoiltava myös syvällä metsässä.
Me mennään monesti suolle, joka on meidän pihan vieressä, kertoo Inka Moilanen Krista-porostaan.
– Siellä Krista kaivaa hilloja ja seikkailee.
Yksi asia Inkaa huolestuttaa.
– Poron sarvia pitää hoitaa, kun minä en halua, että ne tippuu talveksi, sanoo Inka.
Venla Heikkisen Lilli-poro juoksentelee aina sinne missä on karkkia ja tulee viereen nukkumaan. Jonne Määtän Syömäri on arvatenkin hyvä syömään, mutta Alissa Garcian Valkotupsu on napostelija. Jemina Päivärinnan poron nimi on Petteri. Se on suosituin poron nimi, mutta tässä tokassa Pettereitä on vain yksi.
Eino Pitkäsen Rämy painii pikkusiskon kanssa ja syö suklaata. Miisa Karjalaisen Sofi on reipas, mutta sillä on sama paha tapa kuin Krista-porolla. Sekin tykkää järsiä seinää, ei siis heinää vaan seinää. Alkukirjaimella on väliä. Iida Tornbergin keppiporon nimi jäi joulun salaisuudeksi, kun ei sitä muistettu kysyä. Siksi se saakin tärkeän tehtävän toimia keppiporona, joka innostaa lapsia tekemään lisää keppiporoja ja keksimään niille nimiä.
Palataan vielä hetkeksi Sattumaan. Sen, niin kuin muidenkin keppiporojen, esiintymisurakka on tältä joululta ohi ja se on päässyt viettämään joulua lempipaikkaansa; pehmolelujen korin taakse lämpimään.