Koillismaalaisten miesten joukot joutuivat talvisodassa yhdelle merkittävimmistä taistelupaikoista. Kyseessä oli todellakin oman kotiseudun puolustaminen. Erillinen Pataljoona 16 taisteli Suomussalmen ja Raatteen tien pohjoislohkolla. Komentajansa majuri Ilmari Pallarin ja everstiluutnantti Paavo Susitaipaleen johdolla pataljoona pysäytti venäläisten etenemisen Alassalmella. Pataljoona oli koottu posiolaista ja kuusamolaista miehistä.
Suomen armeija oli ennen sotaa varustanut rajapitäjiin kuhunkin yhden erillisen pataljoonan, jonka määrävahvuus oli noin 1.700 miestä. Joukot olivat kuitenkin heikosti varusteltuja.
Matti Kyllösen kirja perustuu sotapäiväkirjoihin. Kyllönen on tutkinut ne alkaen Ylimääräistä harjoituksista 10.101939 aina Moskovan rauhaan 13.3.1940 saakka. Lähdeaineisto onkin paitsi runsas, myös yksityiskohtainen. Miettiä voikin onko yksityiskohtaisuus kirjassa jo puuduttuneisuuden asteella. Tietoja haluaville sotahistorioitsijoille tapahtumat kallonaikoineen ovat tietysti tärkeitä, mutta tavallinen lukija voi huoletta harppoa niiden yli.
Kyllönen tuo esille joukkojen havaitut puutteet, mutta myös sen, että joukon henki oli hyvä ja sen avulla korvattiin monia asioita.
Pataljoonalta puuttui kokonaan raskas aseistus, jota vastassa olleilla vahvemmilla venäläisjoukoilla taas oli runsain mitoin. Silti joukko pystyi tulppaamaan venäläisten etenemisen joulukuun alkupuolella Alassalmella. Sitä ennen joukolla oli jo täpäriä paikkoja kun jo Tavajärvellä jouduttiin taistelemaan vihollisen hyökkäystä vastaan.
Joukon komentaja Susitaival nousi myöhemmin maineeseen taistellessaan Ryhmä Suden johdossa. Erillinen pataljoona 16 oli tämän yksikön runko.
Kova kovaa vastaan tuo esille ansiokkaasti laajemminkin Koillismaan sotilaallista tilannetta talvisodan aikana. Tilanne oli kiperä, johtuen venäläisten hyökkäyksestä Sallan suunnalla ja edettyä aina Märkäjärvelle saakka. Kuusamossa valmistauduttiin jo Käylän siltojen tuhoamiseen.
Sodan loppuvaiheessa huolta aiheutti tiedustelutieto, jonka mukaan venäläiset olivat rakentamassa tietä Suvannosta kohti Kuusamoa. Tuo tie yhdistää nykyisin Kuusamon Venäjään. Tieto aiheutti sen, että Kuusamon rajakyliä ryhdyttiin polttamaan ja jopa Taivalkoskeakin osin evakuoimaan.
Suomussalmen taistelujen pohjoinen osa on jäänyt suotta sotahistoriassa varjoon, sillä osaltaan ne kuitenkin ratkaisivat Siilasvuon Suomussalmella saamat voitot. Tässä mielessä Kyllösen kirja tekee tärkeän kunnianpalautuksen kotiseudun miehille.
Kirjassa on käytetty hyödyksi SA-arkistojen kuvia. Hyvä ajatus on etu- ja takakansien vuoden 1939 maantiekartta. Kartta-aineistoa olisi toivonut runsaamminkin, sillä se olisi selventänyt ja havainnollistanut taistelutilanteita. Kyllösen teksti on hyvin tietorikasta ja yksityiskohtaisesti lähteisiin perustuvaa. Yksityiskohtaisuus toisaalta vähentää selkeyttä. Osan asioista olisikin voinut jakaa vaikka erillisiksi tietolaatikoiksi ja muutenkin kiinnittää huomiota teoksen visuaaliseen puoleen. Myös lainaukset lähteistä sekä kirjoittajan omat tulkinnat olisi voinut erottaa selkeämmin toistaan. Teoksen tietopuolisuutta en lähde arvioimaan, vaikka sotahistoriasta olenkin kiinnostunut, en koe harrastelijantaitojeni siihen riittävän.
Sodan tapahtumia ja paikkoja lukija voi peilata nykyaikaan. Hieman tarkemmalla kartoituksella Kyllösen kirjaa voisikin hyödyntää eräänlaisena kotiseudun historiamatkan käsikirjana.
