Taivalkoskelaiselta Veijo Jussilalta on ilmestynyt kirja nimeltä ”Tarinoita Taivalkoskelta”. Kaikkiaan 130-sivuinen kirja koostuu 117 sivun osalta tarinoista lähinnä eri taivalkoskelaisista henkilöistä ja loput kymmenkunta sivua ovat Jussilan omia runoja.
Valtaosa tarinoista on julkaistu aikaisemmin Päätalosanomissa. Päätalosanomien julkaisu alkoi vuonna 1980. Jussilan tarinoiden valtaosassa päähenkilöitä ovat ihmiset, jotka ovat tuttuja Kalle Päätalon kirjoista. Mainitaanpa vaikka satusetä, Huttu-Herkko, Lehon porvari, Simos-Iikka, Kummun patruuna, Jakowleffin Mikko ja niin edelleen.
Vaikka suuri osa kirjan jutuista on julkaistu kyseisissä Päätalosanomissa eri vuosilta, se ei sinänsä haittaa. Monelle Päätalonkaan lukijalle Päätalosanomat ei ole välttämättä tuttu julkaisu ja Jussilan jutut ovat siinä mielessä tavallaan uusia. Ilman niiden koontia kirjaksi ne olisivat jääneet kellastumaan ehkä historian hämärään.
Jussila on sitä ikäluokkaa, että monet Päätalon henkilöt ovat olleet hänelle ihan konkreettisesti olemassa olevia ja jopa henkilökohtaisesti tuttuja henkilöitä. Monia tarinoita hän on kuullut isältään. Jussila tuo esille uusia piirteitä ja omakohtaisia kokemuksia – sellaisia mitä Päätalon Kallen kirjoissa ei välttämättä ole.
Kirjassa on myös Petri Liukkosen tekemä muistiinmerkintä Veijo Jussilan muistelus ystävästään Kalle Päätalosta. Juttu on julkaistu Päätalosanomissa vuonna 1995.
Siinä todetaan kuinka Jussila tuntee Kalle Päätalon yli 40 vuoden takaa ja miten tuo ystävyys on syntynyt.
– Hän (Veijo Jussila) katselee ystäväänsä samasta maisemasta syntyneenä, samoilla tellingeillä seisoneena, mutta lukijana Veijo on samanlainen Kallen ihailija kuin lukemattomat muut. Veijon tarinointi on palanen aidointa Päätalo-maailmaa, jonka miljoonat ovat jo jakaneet keskenään.
Jussila tapasi Päätalon ensimmäisen kerran vuonna 1952 valmistuttuaan sitä ennen ammattikoulun muurarilinjalta. Hän teki kahden kaverinsa kanssa urakkakaupat työsopimuksesta, mutta samalla tuon kuuluisan raittiuslupauksen Tampereen malliin.
Jussila kertoo harrastaneensa kulttuuria jo kansakoulusta alkaen, jolloin alkoi käydä kirjastossa.
– Sitten kun Kallelta. tuli Ihmisiä telineillä -teos, niin totta kai otin sen heti käteen ja innolla luin ja totesin, että tämmöistä se elämä rakennuksilla on.
Pari yksityiskohtaa kirjasta. Siinä kerrotaan Karvosen kauppiassuvun historiaa ja todetaan kuinka Elias Karvonen muutti poikiensa Aaron ja Edvartin kanssa Kuusamon Kerolta Taivalkoskelle kaupanpitoon vuonna 1884. Elias Karvonen piti kauppaa vuoteen 1911, jolloin jatkoivat hänen vanhin poikansa Edvard ja Aaro. Mutta myöhemmin heidän tiensä erkanivat ja Aaro perusti oman kauppansa paikkaan, jonka nimenä on Lehto ja alettiin puhua Lehon porvarista.
Joskus olen lukenut, että Lehon porvari -nimitys olisi tullut siitä, että Karvoset tulivat Taivalkoskelle alunperin Kuusamon Lehdosta. Mene ja tiedä.
Jussila antaa kirjassaan myös selityksen niin sanotuille uskovaisten pastilleille. Selitys on siinä, että mälli korvattiin seurojen ajaksi piparmintuista ja mentholilla tehdyillä pastilleilla.
Tarinat on kirjoitettu jouhevalla suomen kielellä ja kirjassa on mukavasti aiheisiin liittyviä vanhoja valokuvia. Jonkin verran kirjaan on ikävä kyllä jäänyt kirjoitusvirheitä, joita olisi ollut helppo tarkemmalla oikoluvulla korjata samoin kuin sivun 46 kuvateksti.
