Kirjat syn­ty­vät elämän kes­kel­lä – kir­jai­li­ja voi kir­joit­taa itsensä on­nel­li­sek­si tai su­rul­li­sek­si

    <p>Minna Rytisalo oli loistava puheenjohtaja Minnan salongissa. Vierellä kirjailija Juha Itkonen.</p>
-

Jo marraskuiseksi perinteeksi muodostunut Lukuvalo-seminaari keräsi Kuusamo-opiston auditorioon ison ja innokkaan kuulijakunnan. Tänä vuonna juhlittiin erikoisesti Kuusamon kirjaston 160-vuotista taivalta sekä Minna Canthin syntymän 175 juhlavuotta. Päivän teemana oli lukuinto, jota käsiteltiin asiantuntijapuheenvuoroissa sekä kirjailijavieraiden ja lukukokemusten jakamisen kautta.

Minnan salongissa kirjailijat keskustelivat lukemisesta ja kirjoittamisesta Minna Rytisalon johdolla. Rytisalo oli tehnyt kotiläksynsä huolella, sillä salongin keskustelua oli ilo kuunnella, sillä hän johdatteli keskustelijoita sujuvasti teemasta toiseen. Muita keskustelijoita olivat Helsingin Sanomien kriitikko Suvi Ahola, kirjailija Juha Itkonen, kirjailija ja kirjastossa työskentelevä Riina Mattila sekä Taivalkoskella syntynyt liminkalainen kirjailija ja lauluntekijä Janne Nevala. Riina Mattilan esikoisromaani Järistyksiä sijoittui toiseksi WSOY:n kirjoituskilpailussa Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta.

”Minulle ”lapsiperheen arki” on kielletty lause.”
Juha Itkonen
Kirjailija

– Minulle ”lapsiperheen arki” on kielletty lause. Oma perheeni koki melkoisen mullistuksen, kun 2-lapsiseen perheeseen syntyivät kaksoset. En missään tapauksessa koe perhe-elämää raskaaksi, vaan kirjani syntyvät perhe-elämän keskellä, kertoi Juha Itkonen. Hänet tunnetaan kirjailijana, joka on käsitellyt omia raskaita kokemuksiaan mutta löytänyt surun pilvistä myös hopeareunoja.

Riina Mattilan mukaan hänelle elämän pelastus ovat olleet kirjat.

– Ne ovat olleet minulle suorastaan eloonjäämisoppi. Kaikilla kirjoilla on yksi yhteinen ominaisuus, ne poistavat yksinäisyyden. Kirjoittamisella voi myös käsitellä omia ongelmiaan, samoin tapahtuu kirjoja lukemalla. Itsensä voi kirjoittaa onnelliseksi, sanoi Mattila.

– Kirjoittamalla voi myös tehdä itsensä surulliseksi, painotti Itkonen.

Mattilalle eniten kolahtanut kirja on ollut Hanya Yanagiharan Pieni elämä.

– Tosin siinäkään kaikki ei mene ihan nappiin, mutta mikäänhän ei tässä elämässä ole täydellistä.

Mattila tunnusti paneelin aikana, ettei koskaan lue kriitikkojen arvosteluja kirjoista, vaan hän haluaa tempautua kirjan ilman ennakko-odotuksia.

Lue lisää Koillissanomat tai näköislehti.

Kommentti
Harrastus lähtee intohimosta

Kyllä jäi harmittamaan, kun lauantaina oli Kuusamossa kaksi loistavaa tapahtumaa, ei päällekkäin mutta niin, ettei kummastakaan pystynyt nauttimaan koko tilaisuuden keston ajan.

Lukuvalo-seminaariin pääsin vain Minnan salongin ajaksi, josta sieltäkin jouduin lähtemään kesken pois.

Kuusamon musiikkiopiston juhlassa istuin puolestaan vain ensimmäisen alkuosion verran.

Jotakin näistä molemmista tilaisuudesta kuitenkin opin. Kun ihmisellä on kiinnostus johonkin asiaan, siihen myös kannattaa panostaa. Jo lapsena saatu innostus voi kantaa läpi koko elämän. On se sitten musiikki tai lukeminen tai sitten jotain aivan muuta. Ihminen ei elä vain leivästä, tarvitaan myös harrastuksia.