Elämän polkuja on osuva nimi kuusamolaisen Aino Helena Oinaan uudelle runokirjalle. Runot ovat syntyneet elämän polkujen varrella – polun, joka on välillä niin sileä ja myötäinen, välillä kovin kivikkoinen ja vaikea kulkea.
Uunituoreen kirjan runot kertovat arkipäivän hetkistä, iloista ja suruista, omaishoitajuudesta, leskeydestä ja yksin jäämisestä sekä tulevaisuuden unelmista.
Runous on kulkenut mukana pikkutytöstä asti. Jo tuolloin hän haaveili ajatustensa purkamisesta paperille, mutta isosiskon penseä suhtautuminen nuoremman sisaren ideaan katkaisi siivet haaveelta.
– Vasta paljon myöhemmin uskalsin ja aloin kirjoittaa. Yli 30 vuotta olen nyt purkanut tunteitani runoja kautta, Oinas kertoo.
Kirjoittaminen on terapiaa.
– Tein pitkään töitä perhepäivähoitajana ja siinä samalla mieheni omaishoitajana. Väliin sitä oli aika tiukilla ja vaadittiin jaksamista selviytyä päivästä toiseen. Tunteitani purin sitten kirjoittamalla, se auttoi.
Oinas siirtyi eläkkeelle vuonna 2011. Leskeksi hän jäi kaksi vuotta myöhemmin.
– Sen jälkeen on ollut aikaa kirjoittaa.
Inspiraatio voi tulla vaikka keskellä yötä.
– Pidän yöpöydän laatikossa päiväkirjaa ja olen saattanut herätä kesken unien kirjoittamaan. On ollut ahdistavia ja väsyttäviä tilanteita ja niistä olen kirjoittanut. Parempi käsitellä tunteita kirjoittamalla, kuin meiskaamalla, Oinas hymyilee.
Runoja syntyy arjen tilanteista, mieleen hypähtäneistä sanoista ja niiden rytmistä tai kaduilla nähdyistä ihmisistä.
– Runo voi syntyä vaikka bussipysäkillä näkemistäni kahdesta istuvasta kaljottelevasta miehestä. Kaksi velikultaa, maailmaa parantamassa, Oinas kertoo.
Yhtä lailla Elämän polkuja pitää kuitenkin sisällään huumoria, arjen realismia ja riimittelyä pilke silmäkulmassa. Yksinäisyys muuttuu toivoksi tulevasta, uudesta ystävyydestä.
– Kun näen pareittain ylitseni lentäviä joutsenia, nousee mieleeni toivo. Ehkä vielä minullakin joskus on kaveri rinnalla.
Runoilijan ensimmäinen runokirja, Ei niin tasaista, ilmestyi vuosi sitten keväällä.
Koillissanomien lukijoille Oinaan runot tulivat tutuiksi 2000-luvun alussa. Siitä asti hän on toimittanut niitä julkaistavaksi Lukijalta-palstalle säännöllisen epäsäännöllisesti.
– Joskus syntyy useampi runo päivässä, joskus taas menee viikkokin kirjoittamatta. Se riippuu elämäntilanteesta. Onpa riimejä tullut laitettua ylös koiran kanssa lenkkipolulla kirjoittamalla kännykällä itselleni viestejä.
Omakustanteena syntynyttä kirjaa on painettu 300:n kappaleen erä.
– Paikalliseen kirjakauppaan yritän saada uuttakin kirjaa myyntiin. Atimotapahtumassa olen jälleen myös kauppaamassa runojani. Atimotapahtumaan saapuvalle Pirkko Mannolalle haluaisin myös kirjani lahjoittaa, runoilija haaveilee.