Koillismaalla kävi pakkasen puolella keskiviikkona aamulla. Taivalkoskella Sääasema Siekkisellä oli vielä aamulla kello 8 jälkeen pakkasta 1,3 astetta. Myös Kuusamossa mittari kävi pakkasen puolella Ilmatieteen laitoksen mukaan.
Myös tiistaiaamuun herättiin paikoin maa kuurassa. Lämpötila oli yöpakkasen jäljiltä paikoin nollassa vielä aamuseitsemältä ja auton ikkunat jäässä. Yöpakkasilta vältyttiin vain vaarojen laella ja isojen vesistöjen rannoilla.
Ilmatieteen laitoksen havaintoasemalla sekä Pohjois-Kuusamossa Kiutakönkäällä että keskustassa lentoasemalla lämpötila oli tiistain vastaisena yönä alimmillaan -0,8 astetta. Juumassa pysyttiin nippanappa plussan puolella, Rukatunturissa lämpötila laski yöllä vain niukasta +6 asteen alapuolelle ja Rukan alla Talvijärvellä +3,6 asteeseen.
Yöpakkanen teki selvää Koillismaan jo ennestään olemattomasta mustikkasadosta .
Mustikka vetistyy ja tulee mauttomaksi, sanoi erikoistutkija Rainer Peltola.
– Ei se enää ole poimintakelpoista.
Puolukka sen sijaan tykkää pakkasesta.
– Puolukka taas melkeinpä vaan makeutuu, kun sitä pääsee pakkanen puremaan.
Koillismaalla poimitaan parhaillaan vadelmaa, jota tänä vuonna on runsaasti. Myöhäinen sato sai osansa yöpakkasesta.
– Vadelma ei ole sillä tavalla herkkä pakkaselle, kun se ei ole maan pinnassa.
Ihan kuurassa olleet kypsät latvamarjat voivat vettyä ja tippua, mutta vielä raakoihin marjoihin pikku-yöpakkanen ei pysty.
– Jos on muutamia lämpimiä päiviä ja lämpötila nousee parinkymmenen asteen tienoille, lisää vadelmia saattaa vielä keretä tälle syksylle.
Tatit ja haperot kärsivät yöpakkasista, mutta rouskut ja valmuskat voivat selvitä napakoina vaikka lämpötila käy nollan alapuolella. Suomen Sieniseuran mukaan muita yöpakkasajan sieniä ovat kuusilahokka ja hallavahakas. Sitkein sissi on suppilovahvero, jota voi kerätä vielä lumenkin alta.