Hallituksen päätös haudata Kollaja-hanke otettiin vastaan ristiriitaisin tuntein Koillismaalla. Koskiensuojelulain purkamista vastustaneet luonnonsuojelijat riemuitsivat, tappiolle jääneet surivat toteutumatta jääneitä työpaikkoja ja verotuloja.
Erityisen kipeä asia on pudasjärvisille. Pudasjärven kaupunginvaltuusto otti Kollajan rakentamiseen myönteisen kannan äärimmäisen niukalla äänten enemmistöllä keväällä 2015.
Kollaja jakoi keskustan valtuustoryhmän mielipiteet. Sama jako siirtyi myös valtakunnan politiikkaan hallituksen sisälle. Koillismaan kansanedustajista Kuusamon Ulla Parviainen puolsi hanketta, Taivalkosken Niilo Keränen oli empiväinen.
Päätös on tehty ja sen mukaan eletään. Kollajaa ei tule. Tämä ei silti tarkoita, että rauha palaisi Iijoen töyräille. Luonnonsuojelujärjestöt ja kalastajat ovat jo pitkään vaatineet voimayhtiö PVO Vesivoiman kalatalousvelvoitteiden päivittämistä.
Vaatimusten pohjana on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) tekemä selvitys, jonka mukaan korvaussummat ovat moninkertaisesti alakanttiin. Kalanistutuksiin on vaadittu vuodessa lisää 350 000-400 000 euroa. Ääntä on pidetty myös vaeltavan kalakannan palauttamisesta Iijokeen.
PVO käytti Kollaja-suunnitelmiin miljoonia. Yhtiön vuosikertomuksen mukaan ”kalojen alasvaelluksen järjestäminen vaatinee omat ratkaisunsa voimalaitospatoihin ja veden juoksutuksiin. Toteutuessaan nämä saattaisivat nostaa merkittävästi velvoitekustannuksia ja energiatuotannon menetyksiä.”
Pudasjärven kaupunginjohtaja Tomi Timonen peräsi hallitukselta työllisyystoimia: ”Millaisia korvaavia toimenpiteitä ja työpaikkoja alueelle voidaan saada, kun Kollaja ei niitä tuo.”
Kollajan kaatuminen tuo siis pöytään tukun rahavaatimuksia. Nähtäväksi jää, mikä on toisaalta PVO:n ja toisaalta maan hallituksen halu ja kyky niitä toteuttaa. PVO tuskin ilahtuu, kun näköpiirissä on pelkkiä kuluja tuottavan investoinnin sijaan. Ei olisi suurikaan yllätys, jos PVO:n velvoitteisiin lähdettäisiin hakemaan korotusta oikeusteitse.