Suomen vauraus on nyt itsenäisyytemme suurimpia. Suomi koetaan onnelliseksi maaksi. Koulutustason ja hyvinvoinnin mittarit osoittavat kärkipäätä. Innovaatiovertailut viestivät suosiollisuutta. Silti köyhyydestä valitetaan, ainakin iltapäivälehtien lööpeissä. Onko niin, että todelliset köyhät ovat maan hiljaisia?
Näinä vuosina köyhyys- ja syrjäytymisriski on koskettanut Suomessa noin 850-900 000 henkilöä Eurooppa-neuvostossa päätettyjen mittareiden mukaan. Pienituloisia talouksia on yli 600 000 henkilöä ja aineellista puutetta koskevia yli 100 000 henkilöä. Pienituloisuus on pitkittynyt. Vajaatyöllisissä kotitalouksissa olevien määrä on kasvanut. Työmarkkinoiden ulkopuolelle arvioidaan jääneen noin 70 000 alle 30-vuotiasta. Nämä ovat huimia lukuja. Mikseivät poliittiset päättäjät toimi, moni kysyy?
Köyhyyttä ei voi sinänsä vertailla ajallisesti. Ihmisillä on kulloinkin erilaiset tarpeet, toiveet ja yhteiskunnan asettamat puitteet. Elinolojen tietoisuuden lisääntyessä ihmiset vertailevat toistensa elintapoja aikaisempaa helpommin. Näin on etenkin nuorten kohdalla. Jos toisella on uutta, se tulisi hankkia mulle.
Ei ole sattumaa, että kotitalouksien velkojen suhde vuosituloihin on noussut ennätyskorkealle, lähes 130 %:in. Ensiasunnon pitää olla lukaalia suurten kaupunkien nuorilla. Se ei ole ihme matalan koron Suomessa, joka noustessa johtaa dramaattisiin seurauksiin. Ei olisi Ahavan Erkin tai Homasen Erkin aikoihin ollut varaa ostaa 6000 markan urheiluvarusteita (euro noin 6 mk). Ne lähtivät tosin halvemmalla. Nyt lehtien palstoilla äiti valittaa, että pojan jääkiekkovarusteet maksavat 1000 euroa. Pienituloisella on vaikeuksia suoriutua tästä.
Entisaikojen köyhyys merkitsi pelkistetysti elämää vailla riittävää ravintoa ja työmahdollisuuksia. Kattavaa turvaverkostoa ei ollut, puhumattakaan terveydenhoidosta. Vaatimattomat olot ajoivat työn etsintään Yhdysvaltoihin, Ruotsiin ja kaupunkeihin.
Nykyhetkeä voidaan tutkiskella monenlaisesti. Ilta-Sanomien 28.4.2018 siteeraaman Reaktor-yrityksen vuosittaisen asuntojen hintaliike-ennusteen mukaan mm. Kuusamon keskus kuuluu eniten laskeviin asuinalueisiin (-6,7 %) vuonna 2018. Köyhtyvätkö ”kirkonkyläiset”? Ei välttämättä. Kuusamon neliöhinta näyttäisi olevan vain puolet esim. Oulun Karjasillan, saati Helsingin asuntojen hintojen karkaamisesta pilviin. Pääkaupunkiseudun köyhyys liittyy suoraan ylisuuriin asumiskustannuksiin. Kun asumiseen kaikkiaan kuluu yli puolet tuloista, ei siinä paljon uutta hankita. On selvää, että yksinään elävät vanhukset, työttömät, yksinhuoltajaperheet, pitkäaikaissairaat, työttömät jne. elävät vaatimattomissa oloissa kautta koko maan, rahallisia selviytymiskeinoja ei liiemmälti ole.
Tutkimusten mukaan monella vanhuksella ei ole varaa ostaa edes tuiki tarpeellisia lääkkeitä. Kyllä yhteiskunnan tulisi tulla vastaan. He ovat tehneet osansa yhteiskunnan hyväksi. Kansalaisistamme tulisi huolehtia ensisijaisesti. Hyvin pieni osa nykynuorisosta ajattelee periaatteella ”Oikeus kaikkeen, vapaus kaikesta”. Sillä ei pötkitä pitkälle. Yhtä lailla erojen korotuksen tie ei johda köyhyysriskin pienemiseen. Tavalliset kansalaiset rahoittavat pääosan hyvinvointiyhteiskunnastamme; kuka haluaa heidän taakkaansa lisätä?
”Marokon kauhua” mukaillen ”Luoja ei kiellä köyhääkään haaveilemasta”. Kaikkien tulisi jaksaa innostua paremmasta tulevaisuudesta.
