Kaentty -nimimerkki julkaisi Instagramissa #KSluonto -kuvan Kiutakönkään alta paljastuneista kirnuista.
Nimimerkin takana on Elisa Kurtti, joka on lähtöisin Pohjois-Kuusamosta, Rukan pohjoispuolelta. Hän asuu nykyisin Tampereella.
Usein korkean veden aikaan ihaillun Kiutakönkään vesi on nyt poikkeuksellisen alhaalla. Könkäällä vierailleet Kurtit löysivätkin ihmeellisiä näkymiä veden vaahdosta ja lepäävistä koskikirnuista.
– Isääni, Asko Kurttia – joka on puutöitä jo vuosikymmeniä tehnyt – inspiroivat luonnon muodot, oksat jäljet ja sellaiset. Itse inspiroiduin kuvaamastani vaahdosta, joka oli veteen muodostunut, kuin luonnon taideteoksena, Elisa kertoo.
Orivedeltä lähtöisin oleva poikaystävä Miikaeli Kylä-Laaso löytyi Tampereelta. Hän on haltioitunut maisemista, erityisesti vaelluksilla Valtavaaralta Rukalle ja Konttaisen päälle.
– Jylhä ja uniikki paikka. On kelvannut käydä katselemassa, Kylä-Laaso kommentoi kerran aiemmin – joulun seudussa – Kuusamossa käyneenä.
Kurtin siskosten mukana Kiutakönkäällä olivat luontoretkeilemässä myös isä Asko ja äiti Taina Kurtti. Elisan sisko Henna Kurtti, Instagram-nimimerkiltään Cendrahy, on myös Rukan koulun kasvatteja. Hän asuu nykyisin Vaasassa.
– Joka reissulla on kyllä päästävä luontoa katsomaan. Kun on pois muuttanut, niin osaa arvostaa näitä toisennäköisiä maisemia. Vaasan näkymät ovat myös tosi hienot, mutta erilaiset. On esimerkiksi Merenkurkun saaristo, kertoo hän.
Henna Kurtti julkaisi tämän lehden kannessa näkyvän #KSluonto -kuvan, josta voi lukea myös Suomen kartan – hongan peilinä.
Elisa Kurtti kertoo, että könkäällä hän saattoi kuvitella kuinka luonto muuttuu, vaikka on pysyvä. Ajattomuus kosketti. Koskikirnut jatkavat työtään, kun vesi taas nousee.
Toisessa hänen kuvaamista kirnuista näyttää nököttävän melkoinen kivenmurikka. Kenties joskus vielä, kun Oulankajoen muuttuvainen uoma vuorostaan hylkää Kiutakönkään, valmistuu tuo kirnu hiidenkirnuksi. Siihen saakka sitä voitaisiin nimittää koski- tai jokikirnuksi, erotuksena kuivalta maalta löytyviin ”valmiisiin” hiidenkirnuihin. Sellaiset ovat Suomessa pääasiassa jääkauden sulamisvesien jauhamia ja toisin paikoin etäälläkin nykyisistä virtapaikoista.
Luontokuvaaja Paavo Hamunen kertoo erityisesti Pohjois-Kuusamosta löytyvän komeita hiidenkirnuja, usean metrinkin halkaisijaltaan olevia.
Oulangan luontokeskuksen kesähessu, biologi Emmi Virsula Oulusta, kiittää kesäänsä ja majoitustaan tutkimusasemalla könkään lähellä parhaaksi kesätyöksi ikinä. Hänen mukaansa jokikirnut eivät liene jokikaloille turvallisia matkapysäkkejä.
– Tuskinpa sinne taimen menee – ainakaan, jos kivi vielä pyörii. Eivätköhän ne pyri mahdollisimman kauas siitä, arvioi biologi taimenten matkanäkymiä näiden pyrkiessä ylös Kiutakönkäästä.
Suomen suurin hiidenkirnu löytyy myös Oulangan vesien varrelta, tarkemmin sanoen sen latvavesiltä Sallan Aholanvaarasta. Kyseessä on Juomapata, joka killottaa mustavetisenä. Se on laajimmillaan 15 metrinen. Juomapataa ympäröi aita, ehkä siksi, ettei mikään sinne putoaisi, ...tai toisinpäin.
Tieteilijät kuivattivat Juomapadan 90-luvulla, sitä tutkiakseen. Paljastui, että se on yli 13 metriä syvä, mutta pohjaa ei vieläkään näkynyt normaalisti veden alla nököttävän kirnukiven alta.
Kiutakönkään ja sen alta paljastuneiden kirnujen katselun Elisa Kurtti kertoo rauhoittavan mieltä.
– En tiedä pyöriikö kivi taas.
Hamusen mukaan se pyörii sittenkin, kun vesi on korkealla ja luonto jauhaa oloaan, rauhassa.
