Kuusamolainen Kosti Nevanperä selaili kotonaan valokuva-albumia, jossa on kuvia vuosikymmenien takaa itärajan tuolta puolen. Nevanperä oli mukana puuntuonnissa Venäjältä kaikkiaan 35 vuotta, vuodesta 1973 vuoteen 2008 ensin Veitsiluodon ja sittemmin Stora Enson palveluksessa.
– Mutta siitä isosta tukkirekasta 1970-luvun lopulta minulla ei ole valitettavasti kuvaa. Rekassa oli peräti 92 tonnin kuusitukkikuorma ja itse vielä sen mittasin Pääjärven alavarastolla. Kuorman koko pituus oli 18 metriä (peräkärryssä 12 metriä 2x 6 metriä ja nupissa 6 metriä) ja korkeus kolme metriä. Siihen aikaan ei tunnettu mitään kuorman rajoja.
Kuoliolla syntynyt Nevanperä sai tuntumaa metsäalalle jo keskikouluaikaan. Hän nimittäin kävi useana kesänä kesätöissä Ylimaan Taimitarhalla Taivalkoskella Tauno Äijälän aikana.
– Auto vain pakattiin aamulla työväkeä täyteen Kuoliolla ja käytiin päivä töissä Taivalkoskella.
Syksyllä 1972 Nevanperä meni Pölkylle töihin, mutta sitten Veitsiluodon edesmennyt Teuvo Ojala soitti ja pyysi sinne.
– Aloitin keväällä 1973 Veitsiluodolla Venäjän puun tuonnissa. Ensimmäiset tehtävät olivat nokipuiden puhdistuksia. Venäläiset olivat hakanneet vanhoja paloaluemetsiä ja kaadetuista puista piti ottaa noet pois. Se oli kovaa ja raskasta hommaa. Siitä työura yleni pikku hiljaa ylösottajaksi ja mittahommiin.
Alkuaikoina 1970-luvulla Veitsiluodon porukka asui Suomen puolella Lämsänkylässä Kaivos-nimisessä talossa. Sieltä kuljettiin rajan taakse päivittäin ja tultiin illalla takaisin. Myöhemmin rakennettiin viipaleparkkitalo, joka sittemmin palveli Pääjärvellä ravintolana.
Puun kuljetus Pääjärven alueelta oli vilkkainta 1970-80-luvuilla, jolloin rajan yli tuli vuorokaudessa parhaimmillaan 70 kuormaa. Yksi auto ennätti hakea jopa kolme lastia, koska raja oli auki yötä päivää. Rekat oli pääasiassa Kuusamosta, mutta myös lähipitäjistä, Iistä ja Pohjanmaalta saakka.
– Lanssipaikkoja rajan takana oli muun muassa Tuhkalassa ja Kiimasvaarassa. Ja puuta ajettiin Suomen puolelle lansseihin ennen muuta Koitijärven tuntumaan. Suomen lanssit ja uitto helpottivat tilannetta. Ei niitä kaikkia kuormia olisi ennätetty tehtaalle asti ajaa.
Pääjärven metsätyökeskus valmistui vuonna 1973 ja Nevanperä asui siellä 1980-1990-luvuilla viikot järjestellen puun kaukokuljetuksia.
– Meillä oli siellä huoneisto vuokrattuna ja siinä asui useita miehiä. Mukana Pääjärvellä oli myös omat kokit Kuusamosta. Ruokatarvikkeet tuotiin Suomesta ja käytiin syömässä kokkikeittiössä..
Alkuaikoina oli tarkkaa, mitä rajan yli sai viedä. Kameraa ei missään nimessä eikä lehtiä. Pääjärven rakennusaikana olivat rakennusmiehet jättäneet työmaa-alueelle pornolehtiä ja siitä tuli kovat kuulustelut. Sitten kun tutustuttiin enemmän pääjärveläisiin, niin mustassa pörssissä kovia tavaroita olivat ennen muuta sukkahousut, mutta kovasti kysyttiin myös autojen varaosia, kuivamustekyniä, pingisvehkeitä ja niin edelleen, Nevanperä kertoi.
– Kerran asunnossamme sattui tulipalo. Heräsin onneksi keskellä yötä ja onnistuin työkaverini avulla vetämään savua täynnä olevasta huoneesta tajuttoman henkilön pois. Saimme hänet heräteltyä ja sammutettua palon, josta olisi voinut huonolla tuurilla levitä suurpalo. Vein aamulla häkämyrkytyksen saaneen miehen Kuusamon terveyskeskukseen ja hän joutui pitkälle sairaslomalle.
Nevanperän mukaan puuntuonnin lakkaaminen Pääjärveltä 1990-luvulla oli kova isku paikkakunnalle. Puuntuonti kaatui tiukentuneisiin tullimääräyksiin ja byrokratiaan.
– Aikoinaan perustettu Pääjärven metsätalouskeskus työllisti enimmillään satoja työntekijöitä ja siinä oli hyvät kuivaamot ja sahat eli kaikki oli kunnossa. Nyt metsätalouskeskuksessa ei ole toimintaa, Pääjärven asukasluku vähenee ja nuoret muuttavat muualle, kun töitä ei ole. Toiminnan loppuminen on tullut kalliiksi.
Vuonna 2014 eläkkeelle jäänyt Nevanperä kertoi käyvänsä nykyisin harvakseltaan Pääjärvellä, tankilla Suoperässä sen sijaan useammin.
